10.04.2007 Kirjoittanut Petteri Haipola
Verkostomarkkinoijat ja alan puolustajat väittävät aina välillä, että perustan väitteeni kuulopuheisiin ja niiden virheelliseen tulkintaan. Kukaan ei voi kuulemma tietää totuutta verkostomarkkinoinnista tai esittää siitä asiantuntevia arvioita, ellei ole ensin itse kokeillut liiketoimintaa vuoden tai parin vuoden ajan. Jos joku on sitten kokeillut vuoden tai pari liiketoimintaa ja esittää arvionsa omiin kokemuksiin sekä tutkimuksiin ym. faktoihin perustuen, niin hän on sitten alan puolustajien mielestä katkera, kateellinen ja ammattitaidoton luuseri, jonka sanoihin ei voi luottaa eikä pitää niitä minkään arvoisina.
On ihan sama, millainen ihminen ja millä ammattitaidolla tai kokemuksella hän alaa kritisoi, mutta mikään kritiikki ei mene läpi verkostoijan suojamuurin, jos joku on jäänyt koukkuun ja on päättänyt puolustaa systeemiä.
Kokosin tähän artikkeliin listan niistä lähteistä, missä on parhaat perustelut alan luonteesta ja kritiikistä. Voit arvioida itse, ovatko nämä lähteissä mainitut tiedot peräisin kuulopuheista ja niiden virheellisestä tulkinnasta vai asiantuntijoiden tutkimuksista ja viranomaisten kannanotoista?
Väitteeni eivät perustu kuulopuheisiin ja niiden virheelliseen tulkintaan. Väitteeni perustuvat alan tilastoihin ja tutkimuksiin, loogiseen ajatteluun ja matematiikkaan. Alan tilastot ovat alan yritysten ja suoramarkkinointiliittojen julkaisemia tietoja, joten yhtiöt ja niiden etujärjestöt ovat itse todistaneet väitteeni tosiksi julkaisemissaan materiaaleissa.
https://www.pyramidihuijaus.fi/index.php/2021/04/10/miten-verkostomarkkinointi-toimii/#lahteet
Tri Jon Taylor on ollut vuoden erään johtavan yhtiön verkostomarkkinoija ja nousi organisaatiossa yhden prosentin kerman joukkoon. Hän puhuu kokemuksesta ja täsmällisten tutkimusten tulosten pohjalta.
https://www.pyramidihuijaus.fi/index.php/2021/04/11/jon-taylor-verkostomarkkinointi-tutkimus/
Tri John Hoagland oli niin ikään itse mukana Amwayn organisaatiossa ja perustelee tietonsa sisäpiirin lähteillä sekä kokemuksesta.
https://www.pyramidihuijaus.fi/index.php/2021/04/11/amway-tilastot/
Eric Scheibeler oli Amwayn rubiinitason IBO ennen kuin näki totuuden systeemistä ja kirjoitti kirjansa
Merchants of Deception by Eric Scheibeler.
http://www.merchantsofdeception.com/DOWNLOADBOOK.html
Robert Fitzpatrick on tutkinut alan yritysten palkkiojärjestelmiä ja julkisuuteen tulleita tietoja eikä perusta väitteitään kuulopuheisiin.
Robert L Fitzpatrick, The Myth of Income Opportunity in Multi-Level Marketing. (suomeksi)
https://www.pyramidihuijaus.fi/wp-content/uploads/2021/04/myth.pdf
Tutkimuksessa on käytetty seuraavien yhtiöiden julkitulleita tietoja: Amway, Nuskin, Nikken, Melaleuca, Arbonne, Reliv, Free Life ja Cyberwize.com.
Professori Robert Blakey perustelee kantansa tieteellisen tarkasti tutkittuaan yhtiötä nimeltä Amway eli nykyinen Quixtar. Hän on sitä mieltä, että Amwaytä voidaan verrata ammattimaiseen rikollisuuteen.
- Amway Report by professor G. Robert Blakey. Lyhennetty versio Amquix.info-sivulla.
http://www.amquix.info/blakey.html
Alkuperäinen, Report of Professor Rbert G. Blakey vodelta 1998. Notre Dame Law School, Notre Dame, Indiana, USA.
http://www.amquix.info/pdfs/Blakely_expert_report.pdf
Professori tri Robert Todd Carroll ei myöskään perusta väitteitään kuulopuheisiin vaan tarkoin punnittuihin tietoihin
- The Skeptic´s Dictionary by Robert Todd Carroll
http://skepdic.com/
Kuluttajansuojaa puolustavat viranomaiset eivät perusta väitteitään kuulopuheisiin vaan faktatietoihin.
Kuluttajaviraston ja Federal Trade Commissionin kirjoituksia:
- Kuluttajavirasto: ”Tietoa verkostomarkkinoinnista” vuodelta 2002. Löydät helpoiten Googlen haulla.
- ”Getting to the Bottom of Pyramid Schemes” by James Kohm, Federal Trade Commission.
http://www.ftc.gov/bcp/conline/features/mlm.htm - ”Multilevel marketing plans”. (FTC)
http://www.ftc.gov/bcp/conline/pubs/invest/mlm.htm
En siis perusta väitteitäni kuulopuheisiin ja niiden virheelliseen tulkintaan. En perusta väitteitäni pelkästään omiin tutkimuksiini vaan muiden tekemiin tutkimuksiin, lainsäädäntöön, oikeudenkäynteihin ja kuluttajaviranomaisten tiedonantoihin.
Tutkijan ja jonkin alan asiantuntijan ei tarvitse olla itse mukana tutkimassaan ilmiössä, järjestelmässä, uskonlahkossa ja tapahtumissa kyetäkseen arvioimaan tutkimaansa asiaa pätevällä tavalla. Oikeiden johtopäätösten tekeminen on mahdollista tutkitun ja esitetyn aineiston perusteella, niin että erehtymisen mahdollisuus vähenee lähelle minimiä. Esimerkiksi historian tutkija ei voi palata ajassa taaksepäin voidakseen kertoa omasta kokemuksesta luotettavia tietoja tutkimuksestaan. Myöskään uskonlahkoja tutkivan henkilön ei ole pakko liittyä itse uskonlahkoon voidakseen muodostaa lahkosta totuudenmukaisen käsityksen tutkimustensa tuloksena. Samojen tutkimuksen periaatteiden mukaan on mahdollista arvioida verkostomarkkinointia eikä kenenkään tarvitse kokeilla ensin itse, millaista on olla verkostomarkkinoijana, tietääkseen, miten systeemi toimii ja millaista verkostomarkkinointi on. Huumeitakaan ei tarvitse kokeilla tietääkseen ne vaarallisiksi eikä rotkoon tarvitse hypätä, ymmärtääkseen, miten siinä käy.
Petteri Haipola, 10.04.2007