Päivitetty 21.01.2001 Kirjoittanut Petteri Haipola
Voiko verkostomarkkinoinnin palkkiojärjestelmä olla koskaan oikeudenmukainen? Tästä ollaan montaa eri mieltä. Palkkiohan tulee ylälinjaan toisten tekemästä työstä. Sama tilanne vallitsee näennäisesti kaikilla työpaikoilla. Ylimpänä hierarkiassa ovat tuotantolaitosten ja yritysten omistajat ja sijoittajat. Sitten tulevat johtajat, päälliköt ja vastaavat työntekijät tarkassa hierarkkisessa järjestyksessä. Alimpana ovat ”raatajat” eli ruumiillisen työn ja vaihetyön tekijät. Ylimmillä tasoilla ansaitaan eniten ja alimmilla vähiten. Mutta onko verkostomarkkinoinnissa kyse samanlaisesta järjestelmästä?
Olennainen ero tavanomaisen palkkatyön ja verkostomarkkinoinnin välillä on se, että jälleenmyyjä on aina eräänlainen yrittäjä, itsensä työllistäjä, kun taas palkkatyöläinen on töissä toisen palveluksessa. Useimmiten perinteisen palkkatyön tekijällä ei ole riskiä tehdä työtä tappiokseen. Poikkeuksen tekevät taloudellisessa ahdingossa tai epävakaissa oloissa olevat maat. Jälleenmyyjällä on taas aina olemassa riski, että hän jää tappiolle liiketoiminnassaan. Perinteiset työnantajat eivät uskottele työntekijöille, että he voisivat rikastua tekemällä työtä. Mutta yleensä perustoimeentulo on taattu eikä pettymyksiä koeta. Verkostomarkkinoijat taas antavat totuudenvastaisia kuvauksia rikastumismahdollisuuksista. Kun katsoo esimerkiksi jäsenten Skynarysivujen henkilökohtaisia tervehdyksiä niin sieltä loistaa aivan käsittämätön optimismi ja toivo paremmasta taloudellisesta tulevaisuudesta. Ja yli 96 % näistä toiveista romahtaa väistämättä! Pettymysten määrää on valtava!
Tässä yhteydessä meidän on syytä keskittyä vain suomalaisiin. Me elämme Suomessa ja ne lähimmäiset, jotka ovat vaikutuspiirissämme asuvat Suomessa. Kuinka moni suomalainen on saanut ”perinteisessä kunniallisessa työssä” työnantajaltaan miinusmerkkisen palkkashekin? Ei varmaan kovin moni. Nyt verkostomarkkinoinnissa on ylivoimaisella enemmistöllä todennäköisyydeltään suuret mahdollisuudet jäädä tappiolle yrityksessään! Vaikka kaikki jälleenmyyjät olisivat mestarimyyjiä niin matematiikka sanelee sen, että reilusti yli 90 % on tuomittu häviämään jo liittyessään olipa ketju mikä tahansa. Eikö tällainen asia tulisi selkeästi mainita ehdokkaille ennen kuin he lähtevät mukaan ansioiden toivossa?
Mielestäni verkostomarkkinointi voisi joissain rajatuissa tapauksissa olla moraalisesti ja eettisesti hyväksyttävää. Tällöin tulisi kuitenkin selkeästi rajata provisio siten ettei provisiota saisi alalinjansa myynneistä ”pohjattomaan syvyyteen asti” kuten asian laita saattaa olla. SkyBiz 2000 on rajannut provision maksimissaan 25000 USD:iin viikossa. Tämä on 150 000 – 175 000 Suomen markkaa kurssista riippuen. Se on aivan liian paljon. Oikeudenmukaisessa markkinoinnissa ehdokkaille pitäisi lisäksi ilmoittaa alusta asti prosenteissa, mitkä mahdollisuudet on jäädä tappiolle ja kuinka moni prosentti kaikista osallistujista ansaitsee minkäkin verran.
Myynti tulee siis alalinjan myynneistä. Alalinjan myynnit tulevat siitä, kun mukaan liittyy uusia ihmisiä. Useimmat tuotteen ostajat lähtevät myös mukaan SkyBizin liiketoimintaan eivätkä osta pelkästään tuotetta. Näin jokaiselle bisneksestä osalliselle tulee tarve saada mukaan uusia jäseniä, koska tuotot tulevat alalinjan myynneistä. Täten on helppo livetä pois siitä periaatteesta, että myisi itse tuotetta rahantekobisneksen sijasta. Tärkeämmäksi tekijäksi muodostuu uusien ihmisten värvääminen verkostoon. Silloin ollaan moraalisesti siinä vaiheessa, että voidaan puhua ”pyramidisysteemistä” vaikkei siitä lain kirjaimen mukaan olisikaan kyse. Miten tältä sitten vältytään? Ainoastaan rajaamalla provisio niin pieneksi ettei sillä kukaan suoranaisesti voisi rikastua! Tällöin myytävästä tuotteesta tulisi tärkeämpi kuin rahantekobisneksestä. Jäsen saisi hyödyn tarvitsemastaan edullisesta tuotteesta. Lisäksi hänellä olisi mahdollisuus ansaita jälleenmyyjänä jonkin verran lisätuloja. Päätoimista työtä siitä tuskin saisi aikaan – ei ainakaan huippupalkkaista.
Nyt tilanne on useimpien verkostojen kohdalla päinvastainen. Markkinoitava tuote on sivuseikka, rahantekobisnes on ensisijainen tuote. Uusien ihmisten värvääminen on siten tärkeämpää kuin itse tuotteen myyminen. Tähän pitäisi puuttua. Ainoa mahdollisuus olisi kansallisen ja mielellään lisäksi kansainvälisen lainsäädännön muutos. Siellä tulisi rajata provisiot maksimissaan tietylle tasolle. Samaten pitäisi kohtuullistaa useimpien myytävien tuotteiden hinta ja teamien markkinointikeinot. Mutta koska tämä vaihtoehto on mahdotonta toteuttaa olen tällä hetkellä taipuvainen kallistumaan Teemu Mäntysen kantaan asiassa. Kansallisella lainsäädännöllä voidaan kieltää kaikki verkostomarkkinointi maassamme. Ne ”rehelliset ja kunnialliset firmat,” jotka markkinoivat nykyään tuotteitaan verkostomarkkinoinnin avulla, voivat ihan yhtä hyvin käyttää perinteisiä myyntikanavia, jotka ovat hyviksi ja toimiviksi todetut. Onhan niissä työntekijöinä alan ammattilaiset ”verkoston” jokaisessa portaassa!
Päivitetty 21.01.2001, Petteri Haipola