KÄYTÄNNÖN ESIMERKKI MOVESTA

Kirjoittanut Mursis

Kirjoittanut Mursis. Ks. myös Verkostomarkkinointi Bisnestä vai huijausta?.

Päivitetty 28.04.2007


Sinulle on ehkä lyhkärissä annettu kuva, että jos teet töitä, voit saada Movesta todella paljon rahaa. Kuka tahansa voi. Mitään muutahan ei vaadita kuin töiden paiskimista ja tarmoa. Verkostomarkkinoinnin tarjoama ansaintamahdollisuus ja palkkiojärjestelmä on niin hyvä, että sillä rikastuisi pikkulapsikin, mutta kun nuoren ikänsä vuoksi ei voi liittyä. Tai jos nyt eivät aivan kaikki voi menestyä, sinulla on kuitenkin siihen mahdollisuus – siksihän sinua on esittelyynkin pyydetty.

No katsotaan, kuinka helppoa ansaitseminen voi olla!

Oletetaan, että edustajalisenssistä, bisneskassista, omien viiden vitamiiniasiakkaan hankkimisesta, ensimmäisistä esittelyistä, LTE- ja BPS-maksuista, aktivointiostoksesta sekä toimintaan liittyvistä puhelin- ja matkakuluista syntyy alkuvaiheessa (ehkä sitten alakanttiin) 500 euron verran maksettavaa.

Ensimmäisistä viidestä vitamiiniasiakkaasta et saa lainkaan provisiota – tosin saat NLP-koulutuksen, jonka sisältöä voi tarkastella tällä sivustolla.

Asiakkaat tehtyäsi varmaankin keskityt erityisen kovasti organisaation rakentamiseen. Sehän on tapa, jolla verkostomarkkinoinnissa oikeasti tehdään rahaa, eikö vain! Mutta kuinka suuri organisaatio sinun on saatava aikaan, jotta saisit tienattua tuon 500 euroa takaisin?

Uuden edustajan aloittaessa toiminnan ja ostaessa materiaalia sinä saat 40 pistettä. Samoin yhdestä 360 euron hintaisesta vitamiinitilauksesta nousee ylälinjaan 40 pistettä. Nämä pisteet muuntuvat Moven muuntokertoimen kautta 5 euroksi, jos ne muiden sääntöjen – varsinkin tasapainosäännön – vuoksi tulevat maksuun.

Oletetaan, että alalinjasi tekisi kuten sinä – he hankkisivat tarvittavat viisi asiakasta ja sitten keskittyisivät oman organisaation rakentamiseen. Yksi uusi edustaja tuottaisi näin 40+200 = 240 pistettä eli sanokaamme pyöreästi 30 euroa – saattaahan tuon lisäksi tulla joitakin aktivoitumisesta syntyviä pisteitä.

Bonusten saavuttaminen käytännössä tarkoittaisi varsin huomattavan vitamiinitilausmäärän myymistä yhden ainoan viikon aikana. Jos bonuksia ei tule, alalinjassa pitäisi olla (vieläpä tasapainossa) 500/30 = pyöreästi 17 edustajaa, jolloin olisit hieman plussan puolella.

Voi miettiä, kuinka monelle tämänsuuruisen alalinjan rakentaminen on ylipäätään mahdollista. Jotta esimerkiksi 2000 edustajaa, joilla ei ole lainkaan alalinjaa, saisivat tämänkaltaisen organisaation aikaiseksi, ehdokkaita pitäisi olla 34 000.

Tässä laskelmassa ei tietysti ole otettu huomioon provisioiden sisältämää arvonlisäveroa sekä tuloverotusta, jotka vielä vähentävät käteen jäävän rahan määrää, erityisesti mikäli kaikkia syntyneitä kuluja ei voi vähentää verotuksessa. Toki jatkossa kuluja syntyy vielä lisää erilaisista koulutuksista sekä aktivoitumisesta – esimerkiksi eventistä jopa toistasataa euroa, jos viet sinne pari edustajakandidaattia mukanasi.

Move on tietysti tässä vaiheessa saanut organisaatiostasi liikevaihtoa jo runsaat 30 000 euroa.

Ja jos et pääse omillesi, miten sitten? Mitä sinulle sitten sanotaan? Et tehnyt tarpeeksi töitä, tai sen mitä teit, teit aivan väärin. Eihän kukaan sanonut, että tämä on helppoa. Kyllä tässä menestyy, jos on edellytyksiä, mutta niin surullisen useasti aivan vääränlaiset ihmiset alkavat verkostomarkkinointiin.