Markkinoiden kyllästyminen on taloustieteellinen fakta

admin

08.04.2007 Kirjoittanut Petteri Haipola

Esimerkki markkinoiden kyllästymisestä

Teoria markkinoiden kyllästymisestä ei ole minun teoriani. Jokainen markkinatalouden lainalaisuuksia tietävä tuntee sen.

Markkinoiden kyllästyminen on kylmä tosiasia. Otan esimerkin.

Jos taajamassa asuu esimerkiksi 10.000 asukasta ja siellä on 10.000 myyjää palvelemassa heitä, niin onko myyjiä liikaa kysyntään nähden?

Kymmentätuhatta ihmistä kohden riittää hyvin esimerkiksi 100 myyjää, jotka voivat palvella koko taajaman tarpeita. Kun 100 myyjää on töissä, niin enempää ei tarvita ennen kuin joku myyjistä lopettaa.

Täydellinen markkinoiden kyllästyminen on mahdottomuus. Sen tunnustaa jokainen markkioiden lainalaisuuksia tunteva. Myyjiä ei voi olla koskaan saman verran kuin asukkaita jollakin tietyllä alueella. Sen sijaan markkinoiden kyllästyminen de facto eli tosiasiallinen kyllästyminen on taloustieteellinen fakta eikä oletuksiin perustuva teoria, mitä ei ole vahvistettu tieteellisen tutkimuksen kautta.

Käytännössä edellä kuvattu ’täydellinen saturaatio’ eli markkinoiden kyllästyminen ei ole siis mahdollista. (Myyjiä on yhtä paljon kuin asukkaita) Puhumme sen sijaan ’saturaatiosta de facto’, mikä tarkoittaa sitä, että markkinat ovat tosiasiallisesti kyllästyneet siten, että tarjontaa on kysyntää enemmän. Silloin yrittäminen ja myyntityö ei ole kannattavaa kaikille yrittäjille ja myyjille. Suuri tai suurin osa joutuu lopettamaan toiminnan, koska yrittäjiä ja myyjiä on liikaa tuotteiden kysyntään ja asiakkaisiin nähden.

Verkostomarkkinointiin sovellettuna esimerkki menisi siten, että 10.000 asukkaan taajamassa asuu 100 henkilöä, jotka saadaan kokeilemaan tuotteita vuodessa ja he ovat siten potentiaalisia asiakkaita. Kaikki asiakkaat on värvätty ’myyjiksi’ eli verkostossa on 100 myyjää kotitalouksineen. Näistä korkeintaan 10 saa saa omansa takaisin, kun tehdylle työlle ei lasketa mitään palkkaa ja harhaanjohtavan markkinoinnin yllyttämänä ostettuja tuotteita sekä koulutusta ei lasketa mukaan toiminnan kuluihin. Silloin 90 myyjää toimii koko ajan tappiolla ja 10 myyjää saa omansa takaisin tai vähän voittoa. Tappion kärsivät myyjät vaihdetaan uusiin jatkuvasti ja näin koko alalinja vaihtuu uusiin häviäjiin muutaman vuoden välein. Tämä on suunnitelmallista, sillä 10 voittajan tulot perustuvat 90 häviäjän kulutukseen ja työpanokseen. Häviäjät maksavat siitä, että saavat tehdä työtä ja elättää 10 ammattivärvääjää sekä pääyhtiön omistajia.

Tässä oli yksinkertainen esimerkki siitä, mitä on markkinoiden kyllästyminen verkostomarkkinoinnissa. Todelliset luvut ovat vain vielä kauheammat kuin tässä. Tohtori Jon Taylorin tutkimusten mukaan jopa 99,9 prosenttia alan ’myyjistä’ häviää rahaa ja työpanoksen verkostoihin petoksen uhreina.

https://www.pyramidihuijaus.fi/index.php/2021/04/11/jon-taylor-verkostomarkkinointi-tutkimus/

Kotikutsuihin perustuva verkostomarkkinointi

Verkostomarkkinoinnissa pitäisi koko ajan pyrkiä värväämään lisää myyjiä. Myyjiä ei ole siinä koskaan tarpeeksi. Koskaan ei sanota: ”Nyt riittää, emme tarvitse enempää, voimme lopettaa jatkuvan värväämisen tai ainakin hidastaa sitä tuntuvasti!”

Markkinoiden kyllästyminen näkyy tuotteiden suoramyyjille nimenomaan oman markkina-alueen kyllästymisenä. Kun alat pitää kotikutsuja ja joku kilpaileva kotikutsujen pitäjä ja sinä itse värväätte 10 muuta kotikutsujen pitäjää alueelle, missä asutte (esim. asuma-lähiö), niin markkinat ovat täynnä. Jokainen kotikutsujen pitäjä voisi myydä yhden tai kaksi tuotetta/ kotikutsu ja heillä olisi vain 1-2 asiakasta kullakin, mutta kukaan ei tekisi kannattavaa liiketoimintaa, sillä myyjiä olisi liikaa ja asiakkaita sekä tuotteiden kysyntää liian vähän.

Käytännössä kotikutsuja ei pidetä, kun sinne ei saada kutsuttua tarpeeksi vieraita. Kutsujen emäntä selvittää myyjän kanssa etukäteen, onko kutsuille tarpeeksi tulijoita. Jos ei ole, niin kutsuja ei pidetä.

Kun myyjät ovat värvänneet omalle alueelleen liikaa myyjiä, niin kotikutsujen pitäminen loppuu, vähenee tai pysyy ennallaan: uusien myyjien kannalta on merkittävää se, ettei heille riitä asiakkaita, vaikka entiset myyjät voisivatkin jatkaa toimintaa entiseen malliin.

On helppo syyllistää itse värväämänsä uudet myyjät siitä, etteivät nämä saa tarpeeksi asiakkaita ja myyntiä, kun myyjiä on jo valmiiksi liikaa alueella. Näin toimivat alan ammattilaiset, jotka luulevat olevansa rehellisiä suoramyyjiä, mutta totuus on niin karmea, etteivät he sitä itselleen uskalla tunnustaa.

Sanon tämän seuraavan verkostomarkkinoijille, jotka pitävät kotikutsuja ja värväävät uusia myyjiä pitämään kotikutsuja.

Oletteko selvittäneet sen, paljonko alueellanne toimii myyjiä ja mikä on myyjien keskimääräinen liikevaihto sekä asiakkaiden määrä? Nämä asiat tulisi selvittää ensimmäiseksi ja kertoa aina uudelle myyjäehdokkaalle, mutta teettekö niin? Jos ette toimi tällä tavalla ja syyllistätte värväämänne uuden myyjän hänen jäädessään tappiolle, niin olette toimineet todella väärin moraalin ja toivottavasti viranomaisten mielestä myös lain kannalta katsottuna. Jos olisin itse teidän asemassanne, en kehtaisi katsoa syyllistämiänne uhreja silmiin tämän asian tunnistamisen jälkeen, ellette pyydä heiltä tekoanne anteeksi. Jos olette tehnyt tekonne tietämättänne ja syyllistäneet petoksen uhrit ymmärtämättä asiaa, niin toki nämä uhrit antavat teille anteeksi, kun pyydätte sitä heiltä anteeksi. Näin myös ystävyyssuhteet säilyvät, vaikka niihin lovi tulikin petollisen järjestelmän vuoksi.

Suurin syyllinen on verkostomarkkinoinnin palkkiojärjestelmä ja rajoittamaton uusien myyjien värvääminen. Suurimpia syyllisiä ovat ne henkilöt, jotka ovat systeemin suunnitelleet, perustaneet ja kehittäneet petostaan edelleen. Alatasojen myyjät ovat enimmäkseen uhreja, joille on kopioitu myös uhrien syyllistämisen tapa. He eivät huomaa sitä, että toimivat aivopesun antamien ohjeiden mukaan ja syyllistävät värväämänsä myyjät, vaikka myyjiä oli jo valmiiksi tarpeeksi alueella eikä kysyntä riitä uusille myyjille.

On todennäköistä, ettei kukaan myyjä ole selvittänyt myyjien määrää, keskimääräistä liikevaihtoa/myyjä ja asiakkaiden määrää omalla alueellaan, mutta värvää silti lisää myyjiä ja syyllistää uudet myyjät, kun nämä eivät onnistu myyntityössä. Todella ilkeää ja ajattelematonta, mistä voi kuitenkin tehdä parannuksen ja lopettaa väärän syyllistämisen. Parasta on lopettaa myös myyntityö ja värvääminen, sillä se on rikos lähimmäistä kohtaan vähintään moraalin kannalta tarkasteltuna, ellei jopa lain kirjaimen ja hengen tahi sen lain tulkinnan mukaan, minkä oikeusistuin päättää tulevissa jutuissa.

Useimmat uudet myyjät lopettavat toiminnan pian aloittamisen jälkeen, koska myyntityö käy kannattamattomaksi. Myyjiä oli jo valmiiksi liikaa omalla alueella. Uusi myyjä saa hetkellisesti uusia asiakkaita, mutta osa näistä asiakkaista lopettaa tuotteiden ostamisen ja kotikutsuilla käymisen vähän ajan kuluttua. Uusia asiakkaita ei olekaan helppo saada samalta alueelta, missä oman yhtiön ja kilpailevien muiden yhtiöiden myyjät markkinoivat samoja tuotteita. Potentiaaliset asiakkaat käyvät jo jonkun muun pitämissä kotikutsuissa tai ovat lopettaneet sen, mikäli eivät halua käyttää markkinoituja tuotteita. Samaa asiakasta on vaikeaa saada kokeilemaan samaa tai samankaltaista tuotetta monta kertaa elämänsä aikana, etenkin, kun tuotetta ei ole tarvittu ennen kotikutsujen tarjontaa eikä sen jälkeenkään.

Myyjien toiminta-alue ja asiakaskunta on osittain päällekkäinen, niin ettei kotikutsujen pitäminen onnistu kuin osalle myyjistä. Kauemmin alueella toimineet myyjät ovat luonnollisesti etulyöntiasemassa, koska he ovat saaneet vallattua alueen markkinat itselleen. Uudet myyjät lisäävät myös heidän tulojaan, koska he saavat provisiot uusien myyjien liikevaihdosta ja värväämisestä. Kun uusi myyjä lopettaa kannattamattoman myyntityön, siirtyy osa hänen hankkimistaan asiakkaista tämän kauemmin alalla toimineen myyjän asiakkaaksi. Näin hän vahvistaa asemaansa markkinoilla ja hänen omat kilpailijansa rikastuttavat häntä tuoden lisää asiakkaita sekä provisioita ennen lopullista vetäytymistä pois markkinoilta.

Tämä systeemi on niin ovela ja pirullinen, että vain harvat ymmärtävät sen todellisen luonteen ja pyramidipelin idean. Kotikutsujen kautta tapahtuvaa myyntityötä pidetään moraalisesti hyväksyttävänä ja laillisena kaupankäyntinä, mitä se olisikin, jos toimintaan ei liittyisi uusien myyjien loputon värvääminen ja harhaanjohtava markkinointi, missä jätetään uusille myyjäehdokkaille kertomatta heidän taloudellisen turvallisuutensa kannalta tärkeät tiedot eli myyjien ja asiakkaiden määrä omalla alueella sekä kaikkien myyjien liikevaihto. Lisäksi tulee kertoa toiminnan riskit ja kulut totuudenmukaisella tavalla, mutta sitä ei kaikille uusille ehdokkaille kerrota. Kuluja ja riskejä sen sijaan vähätellään eikä kerrota totuutta.

Pyramidit eivät koskaan romahda

Viranomaisilla ja lainsäätäjillä sekä kuluttajilla on virheellinen käsitys, jonka mukaan pyramidihuijaukset romahtavat itsestään ajan kanssa. Edes ketjukirjeet eivät pääty, jos vain löytyy uusia kirjeiden kirjoittajia ja huijauksen jatkajia, elleivät viranomaiset sitä pysäytä. Sama pätee kaupankäynniksi naamioituhin pyramidipeleihin ja pyramidipeleihin, missä ei myydä konkreettisia tuotteita ja palveluita vaan kerätään rahaa esimerkiksi järjestämällä laittomia arpajaisia tms.

Pyramidit eivät romahda, koska niihin liittyy jatkuvasti uusia jäseniä samalla kun entiset jäsenet lopettavat toiminnan. Kun uusia jäseniä liittyy saman verran tai enemmän kuin lopettavia on, pyramidit pysyvät pystyssä vuosikymmenestä toiseen. Tästä ovat todistuksena verkostomarkkinointialan suurimmat yritykset Amway eli Quixtar ja Golden Neo-life Diamite eli GNLD (Golden Products -tuotteet). Nämä yhtiöt perustettiin vuosina 1959 ja 1958 eivätkä ne ole suinkaan romahtamassa vaan maailmanlaajuinen ’myyjien’ määrä on kasvamaan päin vuosi vuodelta. Tähän päästään, kun myyjiä värvätään vuosittain enemmän kuin mitä heitä lopettaa.

Jotta verkosto- eli monitasomarkkinoinnin pyramidiluonne selviäisi, tulee myyjien määrää tarkastella alueellisesti ja huomata lopettavien sekä aloittavien myyjien määrä. Lisäksi tulee huomioida uusien tuotantolinjojen käyttöön otto ja laajeneminen uusille maantieteellisille alueille, kun yhtiön myyjien kokonaismäärää tarkastellaan. Olen kirjoittanut tästä aiheesta lisää artikkelissani ”Markkinoiden kyllästymisen pakoiluyritykset”.

Myyjien värvääminen loputtomaan ketjuun on aina pyramidipeliä

Myyjien värvääminen loputtomaan ketjuun on käytännöllisesti katsoen aina pyramidipeliä eikä tämä asia muutu miksikään, ellei rajoittamatonta värväämistä lopeteta ja valvota sitä asiaa, että tietylle alueelle värvätään vain sen verran myyjiä kuin on liiketaloudellisesti kannattavaa alimmilla tasoilla toimivien jälleenmyyjien kannalta ajateltuna. Syy on juuri siinä, että värvätään ilman rajoituksia myyjiä loputtomaan ketjuun ja myöhemmin mukaan lähtevät maksavat palkkioita aiemmin verkostoon liittyville siten, että pääyhtiö maksaa palkkiot viimeisenä mukaan lähtevien suorittamista maksuista. Pääyhtiö ei maksa palkkioita jakelutavalle ominaisista kustannussäästöistä johtuvasta hyvästä katteesta vaan tuotteisiin sisällytetystä ylihinnasta. Tämä voidaan havaita vertaamalla tuotteiden hintoja vastaaviin muihin tuotteisiin vapailla markkinoilla. Jos tuotteita ei siellä ole, niin niitä ei yleensä tarvita. Kyse on ihmerohdoista, pillereistä ja voiteista, joiden väitetään edistävän terveyttä ja estävän sairastumista, mutta mitään sellaista ei ole todettu puolueettomissa tutkimustuloksissa ja markkinointi on tältä osin Suomen lakien ja asetusten vastaista. Siihen ei voida kuitenkaan puuttua, koska markkinoinnista ei jää jälkiä, sillä se tehdään henkilökohtaisen suosittelun kautta eikä värväystilanteita talleteta nauhalle.

Systeemit ovat laittomia pyramidipelejä, koska värväämisestä maksetaan palkkioita tuotteisiin, koulutukseen, markkinointimateriaaliin ja vuosimaksuihin tai muihin vastaaviin osallistumismaksuihin sisältyvästä hyvästä katteesta. Näitä palkkioita ei makseta jakelutavalle ominaisista kustannussäästöistä ja lainvalvojien sekä viranomaisten on syytä kiinnittää erityisen paljon huomiota tähän asiaan, kun päättävät toimenpiteistä monitasomarkkinointia (MLM) koskien.

Sykleittäin toimiva verkostomarkkinointi

Verkostojen myyjien määrät voivat vaihdella tietyllä maantieteellisellä alueella. Kun uusi yritys tulee markkinoille, valtaa se oman markkinaosuutensa ja värvää liikaa myyjiä kysyntään nähden. Viimeisenä mukaan lähteville myyjille ei löydy enää asiakkaita eikä uusia värvättäviä, jotka lähtisivät systeemiin mukaan. Myyjien määrä ei voi moninkertaistua lyhyessä ajassa loputtomiin eikä asiakkaita voida hankkia yhdelle yritykselle yli määrän, mikä määräytyy normaalin kilpailun perusteella kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan.

Kun myyjien määrä on maksimissa uuden verkoston levitessä alueelle, niin alatasoilla on yli 90 prosenttia sellaisia myyjiä, joille ei riitä tarpeeksi asiakkaita ja uusia alalle tulevia myyjiä, jotta toiminta olisi kannattavaa. Pyramidi alkaa romahtaa sen perustuksesta käsin. Myyjiä lopettaa toimintansa enemmän kuin uusia myyjiä saadaan värvättyä tilalle. Lopulta romahtaminen pysähtyy ja myyjien määrä vakiintuu tietylle tasolle.

Tämän jälkeen kestää jonkin aikaa – yleensä muutamia vuosia – minä aikana myyjiä liittyy systeemiin suurin piirtein yhtä paljon kuin mitä vanhoja myyjiä eroaa, kun tarkastellaan yhtä maantieteellistä aluetta. Tämä myyjien määrä on kyseisen yhtiön markkinaosuus ’sieluista’, sillä alalla voi toimia vain tietty määrä väestöstä kerrallaan myyntityössä ja se on 0,3-4,5 % alueesta riippuen.

Joissakin verkostoissa myyjien määrä kasvaa ja vähenee sykleittäin. Esimerkkinä tästä on Golden Neo-Life Diamite eli GNLD ja Golden Products tuotteiden myyjäverkosto. Se saavutti huippunsa aggressiivisen ja haraanjohtavan markkinoinnin kautta 1990-luvun puolivälissä ja sen jälkeen. Sitten verkosto romahti ja myyjien määrä tippui huomattavasti. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, verkoston myyjien määrä on taas nousussa ja liikevaihto kasvussa. Liikevaihto kasvaa tietysti sen kautta, että uusia myyjiä värvätään lisää verkostoon. Myyjien keskimääräinen liikevaihto ei kasva, mutta verkoston ja yhtiön liikevaihto kasvaa, koska myyjiä on enemmän. Tämäkin todistaa sen puolesta, ettei kyse ole rehellisestä suoramyyntiorganisaatiosta vaan laittomasta rahankeräyksestä ja pyramidipelistä, mikä on naamioitu rehelliseksi kaupankäynniksi. Laiton rahankeräys sisältyy ylihintaisten tuotteiden, markkinontimateriaalin ja koulutuksen katteeseen, mitä myydään verkoston sisällä toimiville ’myyjille’ eli ’yrittäjille’. Osa yrityksistä veloittaa uusia yrittäjiä ja myyjiä myös aloituspakettien ylihinnalla ja vuosi- tai muilla vastaavilla lisenssimaksuilla kuten kuukausivuokra verkkokaupassa. (NetFonet Oy: 24,40 euroa vuokraa ’verkkokaupan’ osuudesta per kuukausi)

Käytännössä edellä kuvatussa verkostomarkkinoinnissa eli laissa puhutussa ’monitasomarkkinoinnissa’ (MLM) kyse on ’Maksa ja pelaa’ -toimintamallista, mikä on ominaista laittomille pyramidihuijauksille. Lain valvojien, -säätäjien ja oikeuslaitoksen pitää ymmärtää se, että ’verkostomarkkinonti’ ja ’monitasomarkkinonti’ ovat käytännössä sama asia. Ei ole olemassa erikseen ’verkostomarkkinointia’, ’monitasomarkkinointia’ ja ’suosittelumarkkinointia’, kun järjestelmässä on tavoitteena värvätä uusia ’yrittäjiä’, joiden ostoista, värväämisestä ja liikevaihdosta voidaan saada provisioita ’ylälinjassa’. Käytännössä näissä järjestelmissä viimeisenä mukaan lähtevät maksavat ylemmille tasoille ja pääyhtiölle osallistumisestaan pyramidipeliin. He eivät saa vastiketta peliin sijoittamalleen rahalle, sillä vastikkeeton osuus liikevaihdosta on tuotteiden liian korkeassa hinnassa, markkinontimateriaalissa, koulutusmaksuissa ja suorissa tai epäsuorissa vuosimaksuissa tai muissa vastaavissa lisenssimaksuissa. Nämä maksut ovat välttämätön edellytys toiminnan harjoittamiselle eli oikeudelle värvätä uusia ’yrittäjiä’ verkostoon ja saada provisioita heidän tekemästään liikevaihdosta. Pyramidipeli on naamioitu tällä tavalla lailliseksi kaupankäynniksi.

Verkoston myyjien määrä voi kasvaa ja vähetä sykleissä. Uuden yrityksen tullessa markkinoille myyjien määrä voi nousta Suomessa jopa 10.000 henkeen. Tämän jälkeen verkosto romahtaa pyramidin pohjasta lähtien ja myyjiä lopettaa toimintansa nopeammassa temmossa kuin uusia myyjiä saadaan värvättyä mukaan ’peliin’. Myyjien määrä voi tipahtaa esimerkiksi tuhanteen (1000). Tämän jälkeen menee muutamia vuosia siten, että myyjien määrä ei merkittävästi muutu. Uusia myyjiä tulee verkostoon suurin piirtein saman verran joka vuosi kuin entisiä myyjiä lopettaa toiminnan. Kasvua on vain aloittavien ja lopettavien myyjien välinen erotus, jos aloittavia myyjiä on enemmän kuin lopettavia.

Myyjien määrä pyrkii jatkuvasti kasvamaan, koska myyjien määrää ei rajoiteta millään tavalla. On pelkästään sattumaa, jos jossakin organisaatiossa myyjien määrä pysyy vakiona joka vuosi eikä tässä kuvattua sykliä alueellisesti tarkasteltuna esiinny. Käytännössä verkostot toimivat sykleissä. Myyjien määrä lähtee romahduksen jälkeen kasvuun, mikä johtaa yhä lisääntyvään paineeseen värvätä lisää myyjiä alimmilla tasoilla, missä on aina eksponentiaalisesti eniten ’yrittäjiä’ eli käytännössä ’värvääjiä’. Lopulta pyramidi kasvaa taas huippuunsa, kun paine värvätä lisääntyy ja näin voidaan ylittää aiempi myyjien määrän ennätys ja saada jopa yli 10.000 ’myyjää’ verkostoon. Käytännössä nämä ’myyjät’ ovat värvääjiä, jotka värväävät uusia värvääjiä loputtomaan ketjuun ad finitum.

’Myyjien’ keskimääräinen liikevaihto ja ostot omaan kotitalouteen todistavat sen, ettei verkoston ulkopuolisia asiakkaita ole paljon ollenkaan. 70-99 % liikevaihdosta on värvääjien ostoja omaan kotitalouteen ja tämä jatkuu vuodesta toiseen. Koska yhtiöiden liikevaihto ja asiakasmäärä ei kasva samaa tahtia kuin uusia myyjiä värvätään ja he tuovat systeemiin uusia asiakkaita, on selvää, että toiminnan lopettaneet värvääjät ja heidän asiakkaansa lopettavat myös tuotteiden käyttämisen passivoitumisensa jälkeen. Tämä todistaa sen, ettei tuotteilla ole todellista kysyntää samassa mittakaavassa kuin sitä on harhaanjohtavan liiketoimintamahdollisuuden markkinoimisen johdosta. Kysyntää saadaan lisättyä ja ylläpidettyä keinotekoisesti jatkettujen markkinointirikosten avulla.

Tietyllä alueella voi toimia siis vain tietty määrä ’myyjiä’ kerrallaan, jotta jokaisella myyjällä olisi mahdollisuus harjoittaa kannattavaa liiketoimintaa myymällä tuotteita loppukäyttäjille eli verkoston ulkopuolisille kuluttajille. Kun alueen maksimi on saavutettu myyjien määrässä, niin enempää ei pitäisi värvätä kuin mikä on kannattavaa viimeisenä mukaan lähtevien myyjien kannalta. Jos myyjiä on liikaa ja heidän keskimääräinen liikevaihto alle 200 euroa kuukaudessa, niin ei ole mitään järkeä värvätä alueelle lisää myyjiä. Jos yritys toimisi rehellisen suoramyyntifirman tavoin, niin myyjien keskimääräinen liikevaihto ei saisi olla alle 2000 euroa kuukaudessa, sillä palkkioita voidaan maksaa tuotteiden myyjälle itselleen vain noin 20-40 % liikevaihdosta. Jos palkkiot ovat alle 200-400 euroa kuukaudessa, eivät ne riitä lisäansioiden saamiseksi, koska kulut tekevät enemmän. Verkostomarkkinoinnissa ’myyjät’ toimivat jatkuvasti tappiolla, koska keskimääräinen myynti on vain 60-200 euroa/kk ja sekin on sellaisia ostoja myyjän omaan kotitalouteen, mitä ei normaalisti lainkaan ostettaisi. Tästä syystä verkostomarkkinoinnin kautta myytävät tuotteet pitäisi laskea osaksi mukaan kuluihin. Terveysvaikutteiset tuotteet, ylellisyystuotteet ja ylhintaiset muut tuotteet jäisivät ostamatta, ellei olisi tätä ’hyvää mahdollisuutta lisäansioihin’, millä tavalla ideaa kaikissa verkostoissa mainostetaan.

Myyjien lukumäärä voi edetä sykleittäin esimerkiksi näin: 0 – 10.000 – 1.000 – 5.000 – 12.000 – 1.000 – 6.000 – 13.000 – jne. ad finitum. Voidaan aiheellisesti kysyä, onko tämä lakien ja asetusten mukaan laillista, kun tiedetään alan ’myyjien’ suuri vaihtuvuus, myyjien keskimääräinen liikevaihto ja ostojen määrä omaan kotitalouteen? Eivätkö alan ja yhtiöiden omat tilastot todista selvästi sen, että kyse on kaupankäynniksi naamioituneesta laittomasta rahankeräyksestä ja pyramidipelistä? Alalla on tyypillistä harhaanjohtava ja totuudenvastainen markkinointi liiketoiminaesittelyissä, mistä ei jää dokumentteja värväykseen osallistuneille, koska markkinointi on suullista ja paperille piiretty materiaali sekä liioitellut palkkioesimerkit jäävät värvääjän haltuun. Ilman tahallisia ja jatkuvia markkinontirikoksia ei tätä ideaa saataisi myytyä kerta toisensa jälkeen uusille uhreille.

Kotikutsut ja sykleittäin elävät ja pystyssä pysyvät verkostopyramidit

Tuotemyyntiä harjoittavat pyramidit toimivat siten, että toiminta muodostuu kolmesta osa-alueesta tai tekijästä:

  1. Pääyhtiö
  2. Tiimien kouluttajat ja johtajat
  3. Tiimien työntekijät eli ’myyjät’ ja ’verkostoijat’

Käytännössä 99,9 % ’myyjistä’ on samalla myös ’verkostoijia’, sillä lähes jokainen yrittää värvätä alalinjaansa uusia myyjiä ja pyytää läheisiään ryhtymään ’myyjiksi’. Systeemin pyramidiluonteesta ja markkinoiden kyllästymisestä johtuen värvääminen ei onnistu kaikilta. Osa saa verkoston kasvamaan syvyyttä kohden ns. yksijalkaisena, mikä tarkoittaa sitä, että hän saa omalle alalinjalleen vain yhden uuden ’myyjän’ ja tämä taas yhden ’myyjän’ itsensä alalinjaan, ja tämä taas yhden myyjän omaan alalinjaansa ja joku saa kaksi myyjää omalle ’ensimmäiselle tasolleen’ alalinjaan, jne.

Kun verkostot kasvavat kaikissa alan yrityksissä tässä mainitulla tavalla yksijalkaisia linjoja pitkin syvyyttä kohti, jää verkoston ylimpien tasojen kouluttajien ja alimpien tasojen verkostoijien väliin kymmeniä tai satoja tai tuhansia edustajia, jotka ovat passivoituneet ja lopettaneet toiminnan hävittyään rahaa ja työpanoksen verkostoon. Aktiivisuutta löytyy vain pyramidin huipulla ja alimmilla tasoilla, missä häviäjät majailevat ja vaihtuvat uusiin häviäjiin vuosi vuoden jälkeen parin vuoden aikavälillä.

Ylimpien tasojen edustajista eli verkoston myyjien kokonaismäärästä laskettuna noin yksi tuhannesta tai kymmenestätuhannesta pysyy verkostossa mukana kauemmin kuin viisi vuotta ja saa merkittäviä lisäansioita. Muut häviävät aikaa ja rahaa enemmän tai vähemmän. Voittoa saavasta promillesta osan voitot ovat hyvin vähäisiä. Tuntipalkka jää pariin euroon tai muutamaan senttiin. Jotkut jaksavat silti yrittää vuodesta toiseen, kun havittelevat huipulla olevien idoliensa vuosiansioita, jotka voivat olla puheiden mukaan miljoonia euroja. Verottajalle asti ei tieto suuria tuloja saavista verkostomarkkinoijista yleensäkään kulje, vaikka osa huipulla olevista edustajista kerskuu Suomessakin jopa 10.000 – 20.000 euron kuukausituloista.

Verkostomarkkionnin pyramidi-organisaatioista kertyy voitolliseen tulokseen asti riittäviä rahallisia provisioita vain verkoston ylimmillä tasoilla oleville edustajille, jotka ovat ’tiimien kouluttajia’ ja ’johtajia’. Muille ’myyjille’ palkkiot kertyvät enimmäkseen ’pisteinä’, jotka eivät muutu koskaan rahaksi erilaisten palkkiojärjestelmän sisältämien sääntöjen vuoksi. (pätevöitymiset) Palkkiojärjestelmien säännöt estävät alimmilla tasoilla olevia ja heidän sekä ylimpien tasojen johtajien väliin jääviä edustajia saamasta palkkioita, koska liikevaihtoa ei ole tarpeeksi välittömästi ’myyjän’ alla olevilla seuraavilla tasoilla. Liikevaihto on näissä systeemeissä puolestaan ensisijaisesti riippuvainen myyjien määrästä eikä myyjien suoramyynnistä verkoston ulkopuolisille asiakkaille.

Kovin monen myyjän tavoite ei ole myydä paljon tuotteita verkoston ulkopuolelle, mutta sen sijaan useimpien tavoite on annettujen ohjeiden mukaan kuluttaa itse omassa kotitaloudessa tietyllä summalla kuukaudessa yhtiön tuotteita ja osallistua maksulliseen koulutukseen sekä ostaa maksullisia markkinointimateriaaleja liiketoiminnan harjoittamiseksi. Tämän lisäksi tavoite on värvätä verkostoon omaan alalinjaan muita henkilöitä, jotka toimivat samalla tavalla. Näin ollen verkostoon ei olla värväämässä ensisijaisesti tehokkaita suoramyyjiä, jotka myyvät paljon tuotteita verkoston ulkopuolisille asiakkaille. Sen sijaan värvätään ’kuluttajia’, jotka toimivat annettujen ohjeiden mukaan ja värväävät uusia ’kuluttajia’ ja ’värvääjiä’ toimimaan samalla tavalla.

Nämä ’kuluttajat’ ja ’värvääjät’ ovat niitä rikoksen uhreja ja häviäjiä, jotka poistuvat järjestelmästä vähin äänin ja tuntien syyllisyyttä epäonnistumisestaan, koska heidät on aivopesty ja koulutettu reagoimaan häviöön sillä tavalla. Koko järjestelmä perustuu siihen, että häviäjät vaihtuvat uusiin häviäjiin parin vuoden välein eikä systeemiä eli palkkiojärjestelmää ja liikeideaa saa syyttää häviäjien tappioista. Verkostomarkkinoijat on koulutettu uskomaan, että menestyminen on kiinni yksin ihmisestä eikä lainkaan järjestelmän vioista ja markkinoiden laeista, joiden mukaan tarjonnan ylittäessä kysynnän suurin osa uusista ’yrittäjistä’ jää tappiolle liiketoiminnassa.

Markkinoiden kyllästyminen kiistetään alaa käsittelevillä foorumeilla ja väitetään, ettei sellaista ole koskaan tapahtunut eikä voi tapahtua. Uusien myyjien värväämisessä ei kerrota koskaan markkinoiden kyllästymisestä ja sen aiheuttamista riskeistä toiminnan kannattavuudelle. Pelkästään tämän vuoksi markkinointia voidaan pitää harhaanjohtavana ja totuudenvastaisena, sillä alalle on tyypillistä värvätä liikaa myyjiä tuotteiden kysyntään nähden, jolloin kannattavan suoramyynnin harjoittaminen on lähes mahdotonta uusille myyjille.

Tuotemyyntiä harjoittavat pyramidit eli ’tuotepohjaiset pyramidit’ toimivat pääsääntöisesti siten, että alimpien tasojen ’myyjät’ ja ’verkostoijat’ järjestävät kotikutsuja tai markkinoivat liikeideaa muilla tavoin. (’Tuotepohjaiset pyramidit’ on Jon Taylorin käyttämästä nimityksestä ’product-based pyramid scheme’ tekemä suomennos hänen tutkimuksistaan.) Kotikutsujen pitäminen on tehokas tapa myydä tuotteita jonkin aikaa, kun idea on uusi omalla alueella, mutta värvääminen painottuu harvoin kotikutsuille. Niissä esitellään tuotteita ja myydään niitä verkoston ulkopuolisille asiakkaille.

Jos myyjiä värvätään liikaa omalle alueelle, ei kotikutsujen järjestäminen ole mahdollista kuin jo aiemmin mukaan lähteneille myyjille, jotka saavat siten myös uusien ja toiminnassa rahaa hävinneiden uudet asiakkaat itselleen. Uusille yrittäjille ei riitä asiakkaita kuin vähäksi aikaa, kun osa asiakkaista lopettaa aina tuotteiden kokeilun alun viehätyksen jälkeen. Uusia asiakkaita ei ole tarpeeksi, koska alueella toimii jo ennestään liikaa samojen tuotteiden myyjiä eli kilpailijoita. Näin ne asiakkaat päätyvät kauemmin alalla toimivien asiakkaiksi, jotka haluavat jatkaa tuotteiden ostamista tai kutsuilla käymistä, mutta uusi yrittäjä joutuu lopettamaan toiminnan asiakkaiden vähäisyyden vuoksi. Asiakkaat eivät lopu kokonaan, mutta heitä ei riitä tarpeeksi kaikille myyjille kannattavaa liiketoimintaa varten. Tätä on markkinoiden kyllästyminen de facto.

Uusia myyjiä värvätään kotikutsujen jälkipuheissa tai muissa tilaisuuksissa. Värväämistä varten on erikseen liiketoimintaesittelyitä ja lyhytesitelmiä, missä ehdokkaalle kerrotaan toiminnasta ja sen tuomasta mahdollisuudesta lisäansioihin. Maksulliset koulutustilaisuudet ovat joissakin organisaatioissa käytännössä herätyskokouksia ja uskon valamista jälleenmyyjiin, jotka ovat käytännössä pikemminkin värvääjiä kuin tuotteiden suoramyyjiä. Koulutustilaisuuksissa ei keskitytä tuotetietouteen ja tuotteiden markkinoimiseen vaan uusien myyjien värväämiseen. Koulutuksen painopiste on saada kuulijat haluamaan enemmän rahaa ja menestystä, mihin avautuu mahdollisuus värväämällä uusia myyjiä verkostoon eikä siten, että hankitaan laaja kanta-asiakkaiden verkosto jokaiselle myyjälle.

Suuret tulo-odotukset perustuvat kaikissa pyramideissa organisaatiossa itsensä alalinjassa olevien ’yrittäjien’ määrään eivätkä tuotteiden suoramyyntiin verkoston ulkopuolisille asiakkaille. Tämä johtuu siitä, ettei verkoston ulkopuolisia asiakkaita ole kovin paljon, sillä kaikki asiakkaat pyritään liittämään lopulta verkostoon myyjiksi. Vain myyjän kotitaloudessa olevat ja lähiomaiset ovat verkoston ’ulkopuolisia’ asiakkaita ja hekin vain sen vuoksi, että tukevat läheistään tämän liiketoimissa. Kun liiketoiminta loppuu, niin suurin osa ’asiakkaista’ lopettaa samalla tuotteiden tilaamisen.

Kotikutsuja järjestävät verkostomarkkinoijat voisivat toimia rehdisti ja lakeja kunnioittaen, ellei myyjiä värvättäisi liikaa tietylle alueelle. Uudella myyjällä on aina mahdollisuus saada lisätuloja myymällä tuotteita verkoston ulkopuolisille asiakkaille, kun hänellä ei ole liikaa kilpailijoita samalla alueella. Jos myyjiä värvätään liikaa samalla alueella, niin lopulta kotikutsujen pitäminen jokaiselle myyjälle käy mahdottomaksi: vieraita eli asiakkaita ei riitä kaikille emännille, joten osa kotikutsujen pitäjistä joutuu luopumaan tästä markkinointitavasta. Heidän hankkimansa kanta-asiakkaat siirtyvät sitten muille saman yhtiön myyjille, jos kanta-asiakkaita on tullut uuden myyjän toiminnan tuloksena. Asiakkaiden lyhytikäisyyden ja vaihtuvuuden vuoksi sekä tuotteiden rajallisen kysynnän vuoksi ei uusien myyjien kannata jatkaa kovin kauaa työtä ja näin heidät värvänneet ’vanhemmat’ myyjät hyötyvät heidän työnsä hedelmistä saamalla itselleen uusia asiakkaita ja saamalla provision sen ajan myynnistä, mitä nämä häviäjät ehtivät olla mukana toiminnassa.

Kun kotikutsuja harjoittava verkosto saapuu uudelle alueelle – esimerkiksi asumalähiöön – niin alussa kotikutsujen määrä alueella kasvaa huomattavasti. Sitten menee vähän aikaa ja kotikutsujen määrä on huipussaan. Kun osa asiakkaista lopettaa tuotteiden ostamisen ja kotikutsuilla käymisen, eivät kaikki uudet myyjät voi enää pitää kotikutsuja. He tippuvat pois pelistä. Jäljelle jäävät ne ensimmäisenä mukaan lähteneet myyjät, jotka saivat vallattua oman markkinaosuutensa ennen muita. He hyötyvät sitten edellä kuvatulla tavalla myöhemmin liittyneiden myyjien toiminnasta ja jäävät harjoittamaan toimintaa pysyvästi tai siihen asti, että asiakkaat väsyvät ostamaan kalliita tuotteita. Tupperware on kuitenkin osoitus siitä, että kalliitakin tuotteita ostetaan, jos kuluttajan mielestä laatu on hyvä ja sosiaalinen kanssakäyminen on tärkeä osa toimintaa.

Jos rehellinen verkostomarkkinointiyritys on olemassa, niin se toimii niin kuin Tupperware ja järjestää kotikutsuja. Silloin täytyy olla jokin mekanismi, millä rajoitetaan myyjien määrää, niin etteivät uudet myyjät tule jo valmiiksi kyllästetyille markkinoille ja koe lähes varmaa tappiota liiketoiminnassa. Ainoa keino tämän välttämiseksi on kertoa uusille myyjäehdokkaille se, montako saman yhtiön myyjää alueella toimii ja mikä on heidän liikevaihtonsa sekä asiakkaiden määrä. Jos liikevaihto on keskimäärin alle 2000 euroa kuukaudessa vuoden 2007 tason mukaan, niin jälleenmyynti ei ole kovin kannattavaa. Palkkiot siitä ovat noin 200-250 euroa eli 20 % – 25 % kuukaudessa, mikä riittää nipin napin kulujen peittoon. Uusia myyjiä ei pitäisi värvätä koskaan, jos keskimääräinen myynti on tätä luokkaa. Sen sijaan tulisi etsiä lisää asiakkaita jo olemassaoleville myyjille. Myyjäehdokkaille pitäisi lisäksi kertoa se, kuinka monta myyjää on tullut samalle alueelle edellisen vuoden aikana ja kuinka moni on lopettanut toimintansa. Hän saisi tästä vähän osviittaa sen suhteen, miten kannattavana myyjät ovat pitäneet työtä ennen häntä. Jos yritys on uusi, niin nämä tiedot tulisi esittää arvioina muiden vastaavien yhtiöiden kokemuksiin perustuen. Jos yhtiöllä on toimintaa muilla alueilla, niin sitten lukuina voidaan käyttää muiden alueiden toteutuneita lukuja.

Kun verkosto leviää uudelle alueelle, niin kotikutsujen määrä kasvaa ensin. Alueelle värvätään kuitenkin lisää uusia myyjiä ja näin asiakkaiden määrä per kutsut vähenee, koska osa asiakkaista siirtyy toisen myyjän kutsuille ja osa lopettaa kutsuilla käymisen kokonaan. Myyntityö ei enää kannatakaan. Uusille myyjille myyntityö on usein jo alusta asti kannattamatonta. Heidät on värvätty mukaan järjestelmään eikä kysyntää ole kartoitettu lainkaan. Uudelle myyjälle ei ole kerrottu sitä, montako myyjää samalla alueella jo ennestään toimii ja paljonko myyjien keskimääräinen liikevaihto on. Hänelle ei ole kerrottu myyjien keskimääräistä asiakasmäärää ja mikä tärkeintä: uudelle myyjälle ei ole kerrottu sitä, kuinka monta myyjää alueelle vuosittain värvätään ja kuinka moni heistä lopettaa vuosittain toiminnan. Vain näistä luvuista voitaisiin päätellä se, miten järjestelmä todellisuudessa toimii: onko se kannattavaa uusien myyjien kannalta vai ei?

Myyjien määrä vaihtelee eri verkostoissa yhdellä maantieteellisellä alueella sykleittäin. Verkosto kasvaa ensin huippuunsa, jolloin sillä voi olla esimerkiksi 5.000 myyjää. Tämän jälkeen verkosto romahtaa pyramidin pohjasta alkaen, koska alimmilla tasoilla olevat eivät saa värvättyä itselleen tuottavaa alalinjaa ja heitä on siellä kaikkein eniten. Suoramyyntikään ei kannata, koska myyjiä on liikaa tuotteiden kysyntään ja asiakkaisiin nähden. Tästä syystä valtaosa alimpien tasojen edustajista lopettaa toiminnan hyvin nopeasti eikä uusia häviäjiä ehditä värvätä tilalle riittävän nopeasti paikkaamaan syntynyttä aukkoa. Myyjien määrä tipahtaa esimerkiksi alle tuhannen ja pysyy siinä määrässä muutaman vuoden. Uusia myyjiä värvätään välivuosina eli suvantokautena saman verran kuin mitä lopettavia myyjiä on. Näin myyjien määrä ei merkittävästi muutu.

Muutaman vuoden kuluttua verkosto herää uudestaan henkiin ja saa hurmoksellisen luonteen. Suuria tulotoiveita herätetään osallistujissa ja ehdokkaissa. Värvätään nopeasti lisää edustajia, niin että myyjien määrä kasvaa nopeasti. Päästään taas noin 5.000 myyjään tai jopa sen yli, minkä jälkeen pyramidi romahtaa ja tuhannet menettävät rahansa systeemiin eikä vain rahaa vaan myös työpanoksensa ja aikansa. Näin systeemi toimii sykleittäin.

Joku rehellisempi viritelmä voi toimia siten, että myyjien määrä pysyy samana tai kasvaa vähän kerrassaan vuosi vuodelta. Silloin lopettavia myyjiä ei saa olla lähellekään 50 % vuodessa, mikä on esimerkiksi tapaus Amwayn pyramidissa. Myyjien tulee jatkaa verkostossa useita vuosia ja karttaa uusien myyjien liiallista värväämistä. Asiakasmäärä ja myyjien liikevaihto pitää olla omalla alueella jokaisen myyjän tiedossa. Yhtiön pitää informoida myyjiä siitä, milloin olisi sopivaa lisätä myyjien määrää. Jos myyjien keskimääräinen liikevaihto on vain 200-2000 euroa kuussa tai alle ja toiminta perustuu kotikutsuihin, niin ei ole mitään syytä värvätä uusia myyjiä. Se 200 euroahan muodostuu joissakin verkostoissa myyjän ostoista omaan kotitalouteen. Todellisia verkoston ulkopuolisia asiakkaita ei ole merkittävissä määrin.

Jos jokin verkostomarkkinointiyritys voi todistaa, että se valvoo ja rajoittaa myyjien määrää tässä kuvatulla tavalla ja kannustaa tuotteiden suoramyyntiin varoittaen myyjiä värväämästä liikaa myyjiä omalle alueelleen, niin ottakoon sen edustaja minuun yhteyttä. (petteri.haipola @ kolumbu.fi – kirjoita kaikki yhteen) Tutkin yrityksenne palkkiojärjestelmän ja mainosmateriaalin, haastattelen puhelimitse yhtiön edustajia tai johtoa, ja osallistun kotikutsuille sen jälkeen, niin että voin muodostaa kokonaiskäsityksen yrityksen tai sen yhden tiimin osan toiminnasta. Jos myyjien määrää ei ole rajoitettu ja palkkiojärjestelmä kannustaa värväämään lisää myyjiä, ei sellaisen yrityksen ole mahdollista saada rehellisen ja moraalisesti hyväksyttävällä tavalla toimivan firman arviota minulta. Yhtiön tulee lisäksi ilmoittaa minulle uusien ja lopettaneiden myyjien määrä viimeiseltä kahdelta tai useammalta vuodelta, jotta siitä näkee, miten kannattavana myyjät ovat toimintaa pitäneet. Kaikki maksetut palkkiot ja niiden jakaantuminen myyjille pitää myös ilmoittaa. Puutteelliset tiedot eivät anna yrityksestä kuvaa luotettavana yrityksenä, mutta myös puutteellisilla tiedoilla voi saada maininnan kotisivuilleni.

Luokitukset tulevat olemaan:

  1. Tyypillinen alan yritys eli laiton pyramidi vähintään moraalin ja lain hengen kannalta kannalta arvioituna
  2. Ei pahimmasta päästä
  3. Melko rehellinen ja lakeja kunnioittava
  4. Puhtaat paperit

Virheellinen käsitys markkinoiden kyllästymisestä

Näyttää siltä, että verkostoihin on iskostettu käsitys, jonka mukaan markkinoiden kyllästyminen ei ole mahdollista eikä sitä koskaan tapahdu missään päin maailmaa eikä millään talouden alalla. Koska verkostomarkkinoijat eivät tunne liiketalouden lakeja yleensä laisinkaan vaan ovat ihan tavallisia ihmisiä, niin he uskovat ylälinjan uskomattomat väitteet talouteen liittyen. Tässä on kuitenkin selvä esimerkki siitä, mistä on kysymys kysynnän ja tarjonnan laissa.

Mene myymään lähimpään kerrostaloon miljoona kännykkäliittymää. Jos markkinat eivät voi kyllästyä, niin se on mahdollista. Jos tarjontaa on kuitenkin liikaa ja kysyntää liian vähän, niin se ei ole mahdollista. Markkinat ovat silloin kyllästyneet.

Tässä vielä sama asia vähän toisella tavalla esitettynä.

Jotkut verkostomarkkinoinnin puolustajat väittävät, etteivät markkinat voi kyllästyä, koska kauppaa käydään. Aina on joku myyjä, joka saa yhden tuotteen myytyä ja yksi asiakas, joka ostaa yhden tuotteen. Markkinoiden kyllästyminen ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kaupankäynti tyrehtyy kokonaan. Se tarkoittaa sitä, että kauppaa käydään, mutta tarjonta ylittää kysynnän, jolloin osa yrittäjistä joutuu lopettaman toiminnan, koska se ei kannata. Kukaan ei voi myydä miljoonaa litraa maitoa, jos kysyntää ja kulutusta on vain tuhat litraa. Kukaan ei voi myydä miljoonaa kännykkäliittymää, jos kysyntää on vain tuhannen liittymän verran. Tästä on kysymys eikä siitä, että kaikki kaupankäynti loppuu, kun markkinat ovat kyllästyneet.

Sitä ei kukaan väitä, että täydellinen kyllästyminen (saturaatio) olisi mahdollista. Kauppaa käydään aina, mutta jos myyjiä on liikaa ja asiakkaita sekä tuotteille kysyntää liian vähän, niin olemme tosiasiassa markkinoiden kyllästymisen tilassa de facto.

Tämä on taloustieteellinen fakta, jonka mukaan kaikki yritykset toimivat. Esimerkiksi Helkama-pyörien myyjät eivät värvää itselleen miljoonaa myyjää, koska se ei ole kannattavaa myyjiä ajatellen, jos he ovat itsenäisiä yrittäjiä eikä Helkaman tehtaita ajatellen, jos heidän tulisi maksaa palkka myyjille. Tämä on tietysti vain teoreettinen esimerkki, koska Helkamalla ei ole omia vähittäismyyjiä eikä se ole verkostomarkkinointia, mutta näin tämä asia ehkä jollekin lukijalle hahmottuu.

Riskitön bisnes – mutta kenelle riskitön?

Kouluttajat ja värvääjät markkinoivat liiketoimintamahdollisuutta riskittömäksi mahdollisuudeksi saada lisäansioita ja saavuttaa lopulta taloudellinen riippumattomuus. Jos kyse olisi riskittömästä yrityksestä, niin toki siihen kannattaisi kaikkien lähteä mukaan, kun palkkiona häämöttää rikastuminen ja unelmien täyttyminen. Toiminnan kulut alkaen aloituspaketista, vuosimaksuista ja tuoteostoista aiheuttavat kuitenkin riskin, minkä johdosta uusi myyjä ja verkostoija voi menettää sijoittamansa rahat ja työpanoksen verkostoon henkilökohtaisina tappioina. Muita menoja ovat puhelin, matka, kahvitus, markkinointimateriaali, tuotenäytteet, koulutus, pankki, kirjanpito, hallinnointi ja toimistomenot, mitkä aiheuttavat nopeasti tappioita, ellei kuluja voida peittää tuotoilla, mitä tuotteiden myynnistä ja uusien myyjien värväämisestä saadaan. Riski on siis olemassa, mutta ei samanlainen kaikille. Pääyhtiölle ja teamin johtaville kouluttajille toiminta on lähes riskitöntä, kun se on pantu alulle ja päästy alkuvaiheiden ylitse, niin että verkoston myyjien määrä on kasvanut muutamaan sataan.

Otetaan esimerkiksi yhtiö nimeltä Ecoway, joka myy lisäravinteita ja monivitamiinivalmisteita ynnä muita terveysvaikutteisia tuotteita itsenäisistä yrittäjistä muodostuvan myyjäverkoston kautta tyypillisen verkostopyramidin tavoin. Ecoway kehottaa tiimejä värväämään loputtomasti uusia myyjiä eikä aio koskaan rajoittaa myyjien määrää millään alueella. Kun jollakin alueella on tarpeeksi myyjiä tuotteiden kysyntään nähden, niin miten sillä alueella voitaisiin myydä tehokkaasti tuotteita voitolla? Markkinat ovat kyllästyneet de facto. Tätä ei kuitenkaan koskaan kerrota, kun uusia myyjäehdokkaita houkutellaan mukaan liiketoimintaan ja kerrotaan hänelle lisäansioiden mahdollisuudesta ilman riskiä.

Verkostomarkkinoijat yrittävät selitellä markkinoiden rajattomuutta siten, että aina on mahdollista värvätä alalinjaan uusia myyjiä toiselta alueelta, kun omalla alueella on jo tarpeeksi toimijoita. Samat pyramidipelin ongelmat tulevat kuitenkin eteen kaikkialla, minne verkostot leviävät. Kun verkostoa levitetään uudelle alueelle, missä toimintaa ei ole ennen ollut, niin siellä on pian sama tilanne edessä. Jokainen värvää siitä omasta tuttavapiiristä ne uudet myyjät ja värvääjät. Pian suoramyynti on kannattamatonta uusille myyjille ja nämä lopettavat toiminnan. Pyramidi alkaa romahtaa sen perustuksesta käsin ja jatkuvasti pitää värvätä uusia yrittäjiä entisten paikalle.

Lähtöalueella vain muutama harva voi saada voittoa uudelle alueelle levittäytymisen tuloksena, sillä kaikki eivät tunne kavereita toisilla paikkakunnilla ja nekin alueet ovat pian täynnä uusia yrittäjiä. Yrittäjiä ei yksinkertaisesti voi olla enempää kuin jokin tietty prosentti väestöstä. Jos alan myyjien kokonaismäärä voi olla esimerkiksi kaksi prosenttia väestöstä, niin yhdellä firmalla voi olla ehkä 25 prosenttia siitä määrästä omissa riveissään. Jotta tämä markkinaosuus säilyisi, pitää jatkuvasti värvätä lisää, koska alimpien tasojen myyjät lopettavat vähän aikaa yritettyään ja todettuaan markkinat kyllästyneeksi: homma ei lyö leiville. Näin päädytään järjestelmään, missä värvääjät värväävät värvääjiä ja näin aina loputtomiin asti.

Nämä tuotemyyntiä harjoittavat pyramidit eivät kaadu koskaan, vaikka viranomaiset erehdyttävästi luulevat pyramideille niin tapahtuvan. Idea perustuu 99-prosenttiseen asiakkaiden ja alalinjan vaihtuvuuteen, mikä tapahtuu 2-5 vuoden aikana. Vuotuinen vaihtuvuus on noin 50 % eli puolet kaikista rekisteröidyistä myyjistä passivoituu tai lopettaa toiminnan. Käytännössä passivoituminen ja toiminnan lopettaminen ovat sama asia. Yhtiön tietokannasta ja seurantaohjelmasta näkyy, kuinka paljon pyramidikaaviossa on passivoituneita myyjiä, jotka eivät tilaa lainkaan tuotteita esimerkiksi puolen vuoden aikana. Näiden kohdalla ei ole odotettavaa, että he aktivoituisivat uudestaan. Passivoitumisen määrittelemiseksi voidaan valita myös pidempi ajanjakso ilman liikevaihtoa kuin puoli vuotta.

Kun yhtiöt ovat saaneet valmistettua tuotantolinjan ja lanseerattua tuotteen markkinoille, niin että myyjiä on verkostossa useita satoja tai liki tuhat, niin verkostot kasvavat tämän jälkeen aloittavien ja lopettavien myyjien erotuksen verran tai myyjien määrä pysyy suunnilleen samana vuodesta toiseen. Pääyhtiöllä ei ole tämän jälkeen suuria riskejä, jos tuotannon aloittamisen kustannukset eivät ole olleet liian suuret. Kun lisäravinteita ja monivitamiinivalmisteita myydään, on niiden kate lähellä lääkeaineiden katetta. Tuotantokustannukset ovat erittäin vähäiset kuten esimerkiksi ternimaitokapseleiden valmistuksessa. Tuotteet myydään sitten kymmenkertaisella hinnalla verrattuna esimerkiksi ternimaitoon raaka-aineena. Pillereiden valmistukseen käytettyjen säilöntäaineiden ja jauhojen osuus ei voi olla kovin paljon itse tuotteen hinnasta eivätkä pakkauksetkaan ole muovin aikakaudella suuri kustannus valmistajalle. Tuotteille jää aina hyvä kate ja raaka-aineidenkaan ei aina tarvitse olla sitä, mitä tuoteselosteessa sanotaan. Esimerkiksi ternimaitobisneksessä tuotteilla ei ole todettu olevan markkinoituja vaikutuksia ja ternimaidon määrät eli annostukset ovat liian pieniä, jotta vaikutuksia voisi edes syntyä.

Tuotteita ei koskaan valmisteta liikaa, joten tehtaalla ei ole mitään riskiä tarkan asiakasseurannan vuoksi. Myyjät ovat asiakkaita, joten heidän määränsä tiedetään tarkasti ja kokemuksesta tiedetään myös verkoston kasvun nopeus eli lopettavien ja aloittavien määrä. Yhtiö voi tuotteiden lisäksi myydä edustajille markkinointimateriaalia hyvällä katteella ja jotkut suomalaisten yritysten omistajat (esim. Move Networks Oy ja S2E Finland Oy) ovat myös koulutuksen järjestävien yritysten omistajia saaden lisätuloja verkostoijien ostamasta koulutuksesta. Riskejä ei tehtaalle ja tuotteiden valmistajille näin ollen juurikaan ole, mutta kaikki riskit ovat kuluttajilla eli myyjillä. Kannattava bisnes kaiken kaikkiaan, mutta eihän sitä muuten harjoitettaisikaan, jos kaikki toimisivat tappiolla.

Toivottavasti joku alan puurtaja ymmärtää tämän asian, jotta hän voisi tehdä viisaan päätöksen ja siirtyä muihin hommiin. Jos menet perinteiseen suoramyyntiin, niin siellä yritys maksaa takuupalkan ja provikat päälle (ei kaikki yritykset) eikä värvää yhdelle alueelle enempää myyjiä kuin siellä kannattaa pitää. Ei tämäkään ole kiitollinen homma ja moni lopettaa työn nopeasti, mutta se on kuitenkin rehellisempää kuin vm. Yritys valvoo sitä, ettei myyjiä ole liikaa ja ottaa osan vastuusta takuupalkan muodossa. Jos takuupalkkaa ei ole, niin silloin yritys voi värvätä enemmän myyjiä kuin tarvitsee, mutta eivät nämä myyjät pysy hommissa kauaa, kun huomaavat päällekkäiset asiakkaat omalla alueellaan eli kilpailua on liikaa.

Verkostoa voi levittää uusille maantieteellisille alueille, joten kyllästymistä ei tapahdu

Yllä esitetty väite on ehkä tehokkaimpia keinoja hämätä uusia myyjiä ja jo pitkään alalla toimineita verkostoijia, niin etteivät he ymmärrä markkinoiden kyllästymistä ja sitä, että verkostomarkkinoinnin liikeidea tähtää tarkoitukselliseen markkinoiden kyllästämiseen kaikkialla, minne verkosto leviää. Väite paljastuu harhaksi muutaman esimerkin ja tarkan analyysin avulla.

Myyjiä on liikaa eikä uusia myyjiä ole mahdollista värvätä jatkuvasti yhtiön toiminta-alueella niin paljon, että myyjien määrä moninkertaistuisi joka vuosi. Yhtiön toiminta-alueella on jo tällä hetkellä niin paljon myyjiä kuin mitä sen markkinaosuus alalla on. Kasvua tulee vain sen verran, mikä on uusien ja lopettavien myyjien välinen erotus. Tämä on hyvin vähän eikä riitä kuin yhdelle sadoista tai tuhansista verkostomarkkinoijista kannattavan liiketoiminnan rakentamiseen.

Jos kysyntää on kaksi mijoonaa asiakasta yhtiön toimialueella ja yhtiöllä on kaksi miljoonaa asiakasta, joista puolet eli miljoona on rekisteröityjä myyjiä, niin toiminta ei voi mitenkään kannattaa kaikkia ’myyjiä’.

Kysyntää ei voida lisätä keinotekoisesti loputtomasti. Lisäansioiden ja rikastumisen mahdollisuutta kaupittelemalla saadaan hetkittäin lisättyä kulutusta, mutta alimmilla tasoilla lopulta lopettaa enemmän kuluttajia ja myyjiä kuin aloittaa, kun värvätään lähes kaikki asiakkaat verkoston myyjäksi ja markkinoidaan heille ’unelmaa’.

Suomalainen uusi myyjä ja verkoston rakentaja on aina saman tilanteen edessä riippumatta siitä, kuinka monessa maassa yhtiö toimii ja miten monelle paikkakunnalle verkosto on ennen häntä levinnyt Suomessa. Hän ei saavu koskaan tyhjille markkinoille, niin että täyttäisi tyhjiön markkinoilla, missä kukaan ei ole toiminut ennen häntä. Hän joutuu valtaamaan aina oman markkinaosuutensa jo aiemmin alueella toimivilta kilpailijoilta, mitä tulee tuotteiden myyntiin. Ainoa uusi asia, mikä jollekin paikkakunnalle saapuva verkosto voi tuoda tullessaan mukanaan, on liikeidean levittäminen. Jos jollakin paikkakunnalla ei ole ollut yhtään verkostoijaa aiemmin, niin silloin hän saapuu uudelle markkina-alueelle ideansa kanssa. Markkinat täyttyvät kuitenkin nopeasti ja Suomen suurkaupungit ovat käytännöllisesti katsottuna aina täynnä liikeidean markkinoijia. Sama tilanne vallitsee myös ulkomailla, missä verkostomarkkinointia on ollut jo vuosia.

Jokaisessa maassa, missä tietyn firman toimintaa on ollut muutaman vuoden, on verkosto saanut vallattua oman osuutensa kokonaismarkkinoista. Osuus markkinoista pitää sisällään osuuden myyjinä toimivista ihmisistä ja heidän asiakkaistaan eli järjestelmän sisällä toimivien ihmisten määrän kokonaisväestöstä. Sitten se pitää sisällään osuuden jokaisen yksittäisen tuotteen osuudesta kokonaismarkkinoilla. Tämä yhden yhtiön osuus kokonaismarkkinoista ei voi kasvaa loputtomiin eksponentiaalista kasvua. Myyjien ja asiakkaiden sekä tuotteiden osuus markkinoista jää markkinaosuuden valtaamisen ja systeemin uudelle alueelle lanseeraamisen jälkeen tietylle tasolle, mikä markkinaosuus sitten vaihtelee normaalien liiketalouden lainalaisuuksien mukaan.

Markkinaosuus pitää mitata sekä myytyjen tuotteiden osuudella kokonaismarkkinoista että sielujen markkinoista. Verkostomarkkinoinnin kautta myydään vain alle 0,18 % suomalaisten kotitalouksien kokonaiskulutuksesta, joten yhden alan yrityksen markkinaosuus ei voi olla kovin hirmuinen Suomessa, missä suoramyyntiä tehdään suosittelun perusteella. Lisäravinteita ja monivitamiinivalmisteita myydään paljon verkostojen kautta, mutta niilläkin markkinoilla yhden firman osuus on vain jokin tietty prosenttiosuus kokonaiskulutuksesta. Terveyteen käytetyn rahan määrä ei ole kasvanut per henkilö 2000-luvun alussa, joten kokonaiskysyntä ei ole sanottavasti kasvanut. Kasvunäkymät eivät ole tällä alueella huimaavat.

Sielujen markkinoilla raja tulee vastaan 0,5 – 4,5 prosentin tietämillä eri alueilla. Vain sen verran voi toimia myyjinä kerrallaan ja asiakkaiden määrä on verkostoissa yleensä sama tai korkeintaan kaksinkertainen myyjien määrään verrattuna, koska lähes kaikki asiakkaat värvätään verkostoon myyjiksi.

Myyjien ja asiakkaiden määrä eikä tuotteidenkaan määrä kokonaismarkkinoista voi olla 100 % eikä osuus voi kasvaa moninkertaiseksi joka vuosi, kun yhtiö on toiminut alueilla usean vuoden ajan. Asia ei muutu, vaikka yhtiöllä olisi 60 tai 100 maata, mihin verkostot ovat levinneet.

Kaikki verkoston rakentajat eivät saa omaa verkostoaan leviämään toiseen maahan. Jokaisessa maassa toimii jo valmiiksi saman yhtiön sekä kilpailevien yhtiöiden tiimejä, jotka ovat vallanneet osuutensa kokonaismarkkinoista. Suomalainen verkostoija ei mene siten rajattomille uusille markkinoille, jos yrittää laajentaa ulkomaille. Hän menee rajallisille markkinoille, missä oma yhtiö on jo saavuttanut markkinaosuutensa. Sitä osuutta ei ole mahdollista kasvattaa eksponentiaalisesti joka vuosi.

Jos joku haluaa saada jalansijan toisen maan markkinoista, pitää hänen alalinjansa vallata se markkinaosuus muilta saman yhtiön tiimeiltä ja kilpailevilta yrityksiltä, jotka kamppailevat ihmisistä potentiaalisina verkostomarkkinoijina ja asiakkaina. Ihmisten määrä on aina rajallinen riippumatta siitä, kuinka monessa maassa yritys toimii. Jos yritys toimii 60 maassa ja on saanut siellä oman osuutensa ihmisistä asiakkaina ja myyjinä, ei tämä osuus enää kasva eksponentiaalisesti ja markkinat ovat tosiasiallisesti kyllästyneet de facto.

Toinen kilpailun alue ’sielujen markkinoiden’ eli järjestelmään osallistuvien ihmisten määrän lisäksi on tuotteiden välinen kilpailu markkinoilla. Yhtiöt myyvät samankaltaisia tuotteita kuin muut yhtiöt. Kilpailua on myös eri jakelukanavien välillä: verkostomarkkinointi, muu suoramyynti ja kiinteässä toimipisteessä tapahtuva vähittäiskauppa.

Yhdellä yhtiöllä on jokaisen yksittäisen tuotteen kohdalla vain tietty osuus kokonaismarkkinoista. Monopoliasemaa ei ole, vaikka tuote olisi sellainen, mitä eivät muut yhtiöt valmista – eivät edes kopioita tuotteesta. (esimerkiksi Noni-hedelmästä valmistetut tuotteet)

Tuotteiden vaikutus ja kuluttajien tarve ostaa tuotetta määräävät sen, että jokainen tuote kilpailee muiden samalla tavalla vaikuttavien tuotteiden kanssa. Näin on esimerkiksi terveysvaikutteisten tuotteiden laita, mitä verkostoissa myydään: lisäravinteet, monivitamiinivalmisteet, ateriankorvikkeet ja erilaiset ihmerohdot sekä ihonhoitotuotteet ja henkilökohtaiseen hygieniaan sekä kauneudenhoitoon liittyvät tuotteet.

Jokaisella yhtiöllä on siis oma osuutensa sekä ihmisten (myyjät ja asiakkaat) että tuotteiden markkinoista. Se, että jokin yhtiö toimii kymmenissä tai sadoissa maissa, ei poista markkinoiden kyllästymisen tosiasiaa. Markkinat ovat silti rajalliset ja jokaisen uuden myyjän sekä verkostoijan pitää vallata oma osuutensa muilta alan toimijoilta eli tyhjälle markkinalle ei kukaan yrittäjä saavu.

On erittäin vaikeaa saada itselleen paljon asiakkaita ja myyjiä alalinjaan, koska markkinat ovat rajalliset ja valmiiksi täynnä eli kyllästetyt. Kysynnän ja tarjonnan laki toimii kaikilla osa-alueilla verkostomarkkinoinnissa, vaikka se tosiasia yritetään kaikin mahdollisin keinoin kiistää.

Kun suomalainen pikkukylän asukas liittyy verkostoon, on hänellä kaikilla alueilla edessä samat kyllästyneet markkinat, eikä yhtiön toiminta kymmenissä tai sadoissa eri maissa auta häntä saamaan jalansijaa markkinoilta sen enempää kuin jos hän yrittäisi myydä tuotteita ja värvätä uusia myyjiä kotikylässään. Tämän tosiasian vastaisilla väitteillä pyritään luomaan illuusio rajattomista markkinoista, jolloin saturaatiota eli markkinoiden tosiasiallista kyllästymistä ei koskaan tapahtuisi de facto. Alan myynninedistäjät toistavat yhä uudestaan totuudenvastaisen väitteensä tässä asiassa. Sen tekevät yhtä lailla yhtiön omistajat ja johtajat kuin huippukouluttajat ja motivointipuheiden pitäjät sekä verkostojen ulkopuolella toimivat alan puolustajat, jotka jostakin syystä haluavat kiistää kaikkien taloustieteilijöiden tunteman faktan ja liike-elämän lainalaisuuden: kysynnän ja tarjonnan lain aiheuttaman markkinoiden tosiasiallisen kyllästymisen de facto kaikilla liiketalouden alueilla mukaan luettuna verkostomarkkinointi ja ennen kaikkea siinä, koska markkinat kyllästetään tahallisesti ja jatkuvasti ilman minkäänlaista aikomusta hillitä tai rajoittaa myyjien loputonta värväämistä.

On sanottu, että valhe on helppo uskoa, jos se on tarpeeksi suuri. Valehtelijoiden yleinen tapa toimia on sanoa totuutta valheeksi ja valhetta totuudeksi: silloin valhe on heidän mielestään helpompi uskoa. Välillä se meneekin läpi, kun ihmiset eivät halua luontaisesti uskoa sitä, että joku voisi oman hyödyn vuoksi valehdella tietoisesti lähimmäisilleen ja riistää heidän omaansa pettämällä heidät sekä katsoa uhrejaan petoksen jälkeen silmiin tuntematta lainkaan syyllisyyttä, häpeää tai katumusta teon johdosta. Verkostomarkkinoinnin ammattilaiset menevät vielä pitemmälle kuin tyypillinen varas ja petturi: he syyllistävät uhrinsa ja saavat tämän tuntemaan itsensä epäonnistuneeksi ja huonoksi ihmiseksi, kun ovat riistäneet hänen rahansa, aikansa ja työpanoksensa.

Miksi verkostoijat kiistävät markkinoiden tosiasiallisen kyllästymisen de facto?

Verkostoijat kiistävät markkinoiden tosiasiallisen kyllästymisen de facto, koska sen tunnustaminen paljastaisi heidän järjestelmässään olevan sisäisen virheen, mitä ei voida korjata muuten kuin kieltämällä rajoittamaton uusien myyjien värvääminen. Niin kauan kuin ehdokkaat ja verkostojen ahkerat värvääjät saadaan uskomaan, että värväämällä itselleen suuren alalinjan ja hankkimalla pari asiakasta, on mahdollista saada suuria ansioita tekemättä lopulta mitään sen eteen – koska verkoston alalinja hoitaa työn sinun puolestasi ja saat nauttia passiivisista tuloista – niin kauan kuin nämä unelmat menevät läpi verkoston rakentajille ja myyjille, jaksavat he jatkaa puurtamista vaikean tavoitteen saavuttamiseksi.

Jos myyjille ja verkoston rakentajille kerrottaisiin totuudellisesti se, ettei verkoston myyjien ja asiakkaiden kokonaismäärä ja yhtiön liikevaihto voi kasvaa moninkertaiseksi joka vuosi ja se tarkoittaa myös sitä, että vain yksi kymmenistätuhansista alimpien tasojen myyjistä voi saavuttaa unelmansa, niin ihmiset lopettaisivat toiminnan nopeammin kuin tekevät nyt, niin että myynti romahtaisi kaikissa alan yritysten verkostoissa.

Kannustin ostot omaan kotitalouteen

Alan yritysten pääasiallinen myynti muodostuu aktiivisten verkostoijien ostoista omaan kotitalouteen. Nämä ostot ovat niin sanottuja ’kannustin ostoja’ (Jon Taylorin käyttämä termi on ’incentivized purchases’), jotka oikeuttavat ’yrittäjiä’ ja ’myyjiä’ saamaan provisioita pienen alalinjansa tuoteostoista. Provisiot kertyvät pisteinä varastoon eli ns. pankkiin (banking) ja muuttuvat rahaksi palkkiojärjestelmän ehtojen mukaan vain 2-5 ylimmällä tasolla ja 1-3 alimmalla tasolla verkostossa. Näiden väliin jää kymmeniä, satoja, tuhansia ja jopa kymmeniätuhansia tasoja passivoituneita ja toiminnan lopettaneita entisiä myyjiä ja verkoston rakentajia, jotka eivät ole onnistuneet ’unelmansa’ toteuttamisessa.

Koska unelman toteuttaminen on mahdollista vain yhdelle kymmenistä tuhansista tai sadoista tuhansista ’peliin’ osallistuneista, ovat verkostojen pyramidikaaviot täynnä tällaisia häviäjiä. Aktiivisuutta on vain pyramidin huipulla, missä ovat verkoston toimeenpanijat ja aloittajat eli pääyhtiön omistajat tai heidän valitsemansa yrittäjät, sekä pyramidin pohjalla, missä ahkerat työmyyrät tekevät kaikkensa saadakseen yhden tai kaksi myyjää alalinjaansa ja myydäkseen tuotteita perheelleen, sukulaisilleen ja tuttavilleen, jotta säilyttäisivät ’pankkiin’ kertyneet pisteet.

Erilaisia tapoja suhtautua systeemiin

Kestää useita viikkoja, kuukausia tai vuosia ennen kuin uusi myyjä ja verkoston rakentaja antaa periksi taistelun tuulimyllyjä vastaan ja luovuttaa yrittämisen. Silloinkin vain harva ymmärtää tulleensa huijatuksi, koska aivopesu ja mielenhallinnan metodit saavat systeemiin osallistuneet uskomaan, että ”se on ihmisestä itsestään kiinni, menestyykö hän vai ei”.

Järjestelmän sisäistä vikaa ja suunniteltua petosta ei suostuta näkemään. Osa näkee sen ja naurahtaa ovelalle huijaukselle jättäen asian sikseen. Jotkut katuvat sitä, että olivat osallisia petollisen järjestelmän levittämiseen läheistensä keskuuteen ja pyytävät sitä anteeksi. He varoittavat myös muita järjestelmän sisäisistä vioista, moraalittomuudesta, laittomuudesta ja petollisuudesta.

Sitten on valitettavasti myös niitä, jotka nähtyään systeemin vian ja petollisuuden, tekevät kaikkensa hyötyäkseen sen nerokkaasta huijausmenetelmästä ja yrittävät saada sijoittamansa rahat voiton kera takaisin. Muutama onnistuu tässä yrityksessä, mutta suurin osa ei.

On myös niitä, jotka jäävät ’koukkuun’ tähän peliin ja ovat aina valmiita lähtemään uuteen viritelmään, kun sellaisia tulee markkinoille, ”jos ehkä ehtisivät tällä kertaa ensimmäisten joukkoon” ja saisivat kerättyä itselleen potin ennen pyramidin kasvun pysähtymistä ja osittaista romahtamista tavallisten verkostojen tasolle.

Nämä ’yrittäjät’ eivät tiedä sitä, että uudet systeemit tulevat aina maahamme pääyhtiön ja sen alla olevien johtavien tiimien suunnittelun tuloksena, niin että alan tunnetut ammattimaiset ’kouluttajat’ ja värvääjät saavat tehtäväkseen lanseerata idean alueellemme. Nämä ammattilaiset saavat silloin suurimman hyödyn ja he päättävät sen, ketkä alaisistaan pääsevät ensimmäisinä uuden systeemin ylimmille paikoille maamme pyramidikaaviossa.

Moni pikkutekijä pyrkii nousemaan tässä systeemin sisäisessä hierarkiassa, niin että olisi seuraavan verkoston maahantulon aikaan yhden tai kaksi tasoa korkeammalla ammattivärvääjien ja kouluttajien listassa, kun nämä pistävät ison vaihteen päälle verkoston lanseeramiseksi Suomeen.

Näin systeemi toimii ja siinä korkeilla paikoilla toimivat alan ammattilaiset sekä asioista selvän ottaneet tutkijat tietävät tämän.

Yhteenveto

On ihan sama, minne joku uusi verkoston rakentaja saa värvättyä uuden asiakkaan tai ’myyjän’. Näillä uusilla on aina sama tilanne edessä: markkinat ovat valmiiksi täynnä. Saadakseen myyntiä aikaan, pitää vallata markkinaosuus muilta. Verkostoissa se on muilta saman yhtiön eri tiimien edustajilta ja muiden alan yhtiöiden samoja tuotteita myyviltä tiimeiltä ja vähittäiskaupalta ja muulta suoramyynniltä, missä myydään osittain samoja tuotteita. Lisäksi on sielujen markkinat, mikä takaa sen, ettei koko markkina-alueella voi olla enempää kuin 0,5-4,5 % väestöstä verkostoijia kerrallaan esim. vuoden aikana keskimäärin. Tämä ei muutu miksikään, vaikka yhtiö toimisi kymmnissä tai sadoissa eri maassa.

Petteri Haipola, 08.04.2007, muokattu 10.4.2007