SkyBiz Team Adventure arvion kohteena

Päivitetty 19.8.2001 Kirjoittanut Petteri Haipola

10.1 SkyBiz 2000 tuotteiden jälleenmyyjäryhmä Team Adventuren toiminnan vaikutukset

Team Adventuressa kuten kaikissa verkostomarkkinointi-tiimeissä on monenlaisia ihmisiä. Olisi väärin yleistää ja sanoa, että jokin team olisi kokonaisuudessaan paha. Jokaiseen teamiin kuuluu myös vilpittömiä ja rehellisiä ihmisiä. Nämä ovat itsekin tulleet petetyiksi. He eivät näe pyramidisysteemin todellista luonnetta. He seuraavat sokeasti verkostojen johtajia ja tekevät ja sanovat niin kuin neuvotaan. Voi kestää monta vuotta ennen kuin he alkavat ajatella omilla aivoillaan. Tämä kirjoitus on tehty myös siitä syystä, että he havahtuisivat jo aiemmin ja heräisivät unestaan. Tulkoon totinen valkeus heidän elämäänsä!

Jos olet tullut suoraan tälle sivulle, niin suosittelen, että lukisit ensin muut sivut järjestyksessä läpi. Löydät ne internetistä Google-haulla, jos tämä linkki ei toimi. Jos et jaksa kahlata koko pakettia läpi niin lue edes tiivistelmät ennen tätä sivua.

Seurakuntiin, työpaikoille, oppilaitoksiin, harrastus- ja ystäväpiireihin sekä koteihin pesiytyvä harhaanjohtava markkinointi saa aikaan petetyksi tulemisen kokemuksia, inhimillistä kärsimystä, ahdistusta, tuskaa, katkeruutta, vihaa, puolueita ja riitaisuuksia. Siksi siihen tulee puuttua. ”Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa,” sanoo Raamattu. Koska nykyisen kaltainen toiminta satuttaa monia tulevaisuudessa, ei se voi olla rakkaudesta tapahtuvaa toimintaa.

Jotta voisit arvioida Suomessa toimivien jälleenmyyjäteamien markkinointia, sinun olisi hyvä tutustua heidän internet-sivuihinsa, käydä värväystilaisuuksissa tai kysellä niissä mukana olleiden mielipiteitä. Huomaa, että kaikki verkostoon mukaan lähteneet ovat sijoittaneet rahaa yritykseensä, joten heidän mielipiteensä, kommenttinsa ja muistikuvansa eivät välttämättä ole objektiiviset, koska he kuulevat ja näkevät asiat omien etujensa mukaan. Sitä paitsi harhaanjohdettu ihminen ei aina ajattele omilla aivoillaan vaan tuo julki muiden mielipiteitä ja ajatuksia, jotka uskoo tosiksi.

10.2 Osoitteita ja tietoa sopimusehdoista

Verkostomarkkinointia käsittelevän aineiston kuten Teemu Mäntysen Pyramidisivujen tunteminen on kaikille suositeltavaa. Tämä koskee myös jälleenmyyjiä. Kuinka he voisivat puolustautua arvostelijoita vastaan elleivät he kouluta itseään sitä varten? Mistä muualta saa niin paljon asiantuntevia vastaväitteitä kuin Pyramidisivuilta? Markkinoitavan tuotteen ja markkinointikeinojen tulee kestää päivänvalo kaikkien silmissä – myös Korkeimman. Eikö sitten Pyramidisivujen?

Yhtiöllä on oikeus sopimusehtojen perusteella poistaa asiakkaidensa sivuja milloin tahansa ja täysin oman harkintansa mukaan. Yhtiö ei myöskään vastaa mistään teknisistä ongelmista, joita mahdollisesti ilmenee sivujen rakentamisessa tai ylläpidossa mukaan lukien datan katoamisen. Yhtiö pidättää lisäksi oikeuden käyttää viisi prosenttia sivun pinta-alasta omiin tarkoituksiinsa: sivut eivät siten olekaan yksinomaan asiakkaan omassa käytössä. Aikamoinen sopimus vai mitä? Tietenkään en lukenut sopimusehtoja ennen maksamista. Värvääjät eivät maininneet minulle mitään siitä, että sopimusehdot tulisi lukea tai että niitä on edes olemassa. Tämä on ollut toistaiseksi yleinen käytäntö. Tästä johtuen mukaan lähtevät eivät itse asiassa tiedä mihin he liittyvät ja sitoutuvat.

SkyBiz.com,Inc.:n kanta pyramidiasiaan löytyi osoitteesta http://www.skyboom.com/mail/tips.html. (Englannin kielellä) ( lue varoitus!) Sivu on jäljennetty tämän viestin loppuun ja käsittelen asiaa siellä.

Muita osoitteita löydät sisällysluettelosta.

10.3 Ylilyöntejä

Seuraavassa käsittelen joitakin havaitsemiani epäkohtia Team Adventuren markkinoinnissa.

Väärät profetiat vai tökeröä liioittelua

Todella rohkeaa visiota löytyy osoitteesta http://www.nic.fi/~dollars/index2.html. (lue varoitus!) Siellä profetoidaan mm. että ”jokaisella kansalaisella kaikkialla maailmassa tulee olemaan oma Internet-osoite, jonka kautta keskeisin osa kaikesta kommunikoinnista tulee tapahtumaan.” Saman olen kuullut esittelytilaisuudessa. Mitenkähän käy? Odotan innolla sitä aikaa, jolloin Afrikan viidakoissa, Kiinan riisipelloilla ja Intian vuoristoilla asukkaat lähettävät toisilleen sähköpostia ja hoitavat juoksevia asioitaan internetin välityksellä! Täytynee ensin kuitenkin odottaa, että heille rakennetaan sähkönjakelu-, puhelinlinja- ja matkapuhelinverkostot sekä tarvittavat välineet internetin käyttöön!

Tosiasiassa tämä visio ei koskaan toteudu, koska markkinat kyllästyvät ennen sitä. Kaikki ihmiset eivät tarvitse internetiä tulevaisuudessa. SkyBizin osuus markkinoista on jatkossakin erittäin pieni, joten potentiaalisia asiakkaita on vain murto-osa maapallon väestöstä. Tästä syystä markkinat kyllästyvät nopeammin kuin monet osaavat edes arvata. Tämä ilmenee käytännössä siten, että tuotetta on entistä vaikeampi saada myytyä. Yhä useampi ehdokas alkaa suhtautua verkostomarkkinointiin kielteisesti. Alati kasvava joukko ihmisiä on verkostomarkkinointia tai tuotteita kokeiltuaan luopunut ideasta havaittuaan ne huonoiksi. Verkostomarkkinoinnin tehottomuutta kuvaa myös se, etteivät läheskään kaikki ihmiset tiedä sitä olevan olemassa. Tämä siitä huolimatta, että alan toimintaa on harjoitettu jo kymmeniä vuosia! Teoriassa näyttää siltä että verkostomarkkinointiin lähtee maassamme mukaan korkeintaan 1 % väestöstä eli 50 000 ja todennäköisesti vielä vähemmän. Eivätkä nämä kaikki suinkaan liity SkyBizin verkostoon!

Em. markkinointisivulla mainitaan myös, että YK:n tavoitteena on varmistaa kaikille maailman ihmisille pääsy internetiin vuoteen 2005 mennessä. Sitä ei mainita, mitä uutisessa tarkemmin sanotaan ja mitä sillä tarkoitetaan? Jos oikein muistan kyseisen uutisen, niin tavoitteena on, että jokaisella ihmisellä olisi mahdollisuus päästä yhden koneen ja internet-yhteyden äärelle, joka sijaitsee vähintään päivän matkan päässä. Ellei tarkennusta mainita on helppo vetää se johtopäätös että uutisella tarkoitetaan sitä, että YK aikoo varmistaa, että jokaisella ihmisellä olisi jonkinlainen henkilökohtainen internet-yhteys vuoteen 2005 mennessä. Mutta se olisi jo vallan toinen juttu. Teamin muu markkinointi tukee kuitenkin tällaista ajatusta. Pääyhtiön kunniaksi mainittakoon, että se on realistisempi internetin kasvuennusteissa. Jokaisen jäsenen Skynary-sivun englanninkielisestä esittelyosuudesta ja sivulta http://skynary.com/source/skynary.asp (Overview-linkki) (lue varoitus!) löytyi vielä 1.12.2000 seuraavat luvut: 350 miljoonaa online internetin käyttäjää nyt ja 765 miljoonaa arviolta vuoden 2005 loppuun mennessä. (about us, overview, statistics) Kyseiset luvut ovat lähteen mukaan kuitenkin vain pelkkiä ”arvauksia.” Täsmällisiä tietoja on mahdotonta saada.

Edellisen kaltaiset teamin ylilyönnit ovat olleet yleisiä netissä olevilla markkinointisivuilla sekä niissä kahdessa esittelytilaisuudessa, joissa olen ollut mukana. Tästä syystä en ole lähtenyt mukaan teamin markkinointiin. Perättömiä väitteitä ja harhaanjohtavaa markkinointia on tällä sivulla roppakaupalla lisää. Liikkeellä on myös kilpailevien verkostojen kateellisten jälleenmyyjien levittämä huhu, että Team Adventuren johtavat hahmot olisivat alalla yleisesti tunnettuja huijareita. Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa. Asia pitäisi ainakin tutkia ja todistaa ennen kuin tällaista huhua alkaa levittää. Sama pätee kaikkiin huhuihin ja esitettyihin tietoihin: myös tähän dokumenttiin. Tutki asia itse ja muodosta oma mielipiteesi: älä usko mitään ennen kuin koet sen itse todeksi.

10.4 Valheellinen väite ja verkostoon tahallisesti levitetty perätön huhu: ”USA:ssa verkostomarkkinoinnin kautta tapahtuva myynti ylittää päivittäis- ja vähittäistavaramyynnin.”

Tämä väite esitettiin ensimmäisessä värväystilaisuudessa, johon osallistuin. Väite on perätön huhu, joka on ollut liikkeellä Golden Products verkostossa jo 90-luvulla – nyt tuota valhetta on liioiteltu ja huhua paisutettu entisestään. Esitelmöijän on täytynyt olla tietoinen huhun valheellisuudesta, sillä hän omisti omien puheidensa mukaan aikoinaan suurimman osan Suomen GNLD -verkostosta. Huhu pantiin nyt liikkeelle heti, kun verkosto tuli kaupunkiini kyseisen teamin toimesta. Todella korkeaa kristillistä etiikkaa ja moraalia noudattavaa toimintaa, vai mitä?

Mikä on totuus verkostomarkkinoinnin suosiosta? Lähde kertoo, että verkostomarkkinointi olisi menettänyt suosiotaan USA:ssa 90-luvulla. http://www.mlmcentral.com/intro/mlmindus.html Verkostomarkkinointi on myös Suomessa laskusuunnassa. Lisätietoja sivulla http://www.iki.fi/vanhala/iltalehti (linkki vanhentunut).

Seuraavassa on asian vakuudeksi vielä kopio Teemu Mäntysen sivulta Usein Kiistellyt Kysymykset:

”Suomessa 1/3000 tuotteista tai palveluista myydään verkostomarkkinoinnilla, mutta kehittyneemmissä verkostomarkkinointimaissa – kuten USA – joka viides tuote tai palvelu.

Pelkkää valheellista propagandaa. Lähteet esiin.

Robert L. Fitzpatrick, toinen kirjan ”False Profits” kirjoittajista, on tutkinut vuosia verkostomarkkinointia. Hän kertoo, että alle 1 % jälleenmyynnistä tapahtuu verkostomarkkinoinnin kautta. Tuosta alle yhdestä prosentistakin melkoinen osa on myyntiä, joka syntyy siitä, kun verkostoihin liittyvät ensikertalaiset innoissaan ostavat aloituspaketteja.

(Lähde: http://members.tripod.com/~nomorescams/fitzpatrick.htm)

10.5 Auttaminen

Jos saadaan joku värvättyä mukaan SkyBizin business-ohjelmaan, niin sitä verrataan sen kaltaiseen auttamiseen, että autetaan toista yhtä paljon kuin mitä on itse apua saanut.

Mitenkähän lienee? Ainakin rahallinen apu menee aina ylöspäin, ei koskaan alaspäin. Miksei puhuta mitään markkinoiden kyllästymisestä? Monet jäävät nimittäin kokonaan ilman tuloja: missä silloin on apu vai millaisesta avusta onkaan kyse?

10.6 Useamman tulokeskuksen kauppaaminen parempien ansioiden toivossa

Team suosittee ehdokkaille useamman kuin yhden sivupaketin ja tulokeskuksen ostamista sillä perusteella, että he saavat siten mahdollisesti suuremmat ansiot. Yleensä kaupitellaan kolmea sivupakettia eli kolmea tulokeskusta, jolla voi ansaita värvääjien mukaan ”liki kolminkertaiset tulot.” Käytännössä mahdollisuus on vain alle kaksinkertaisiin tuloihin paitsi siinä tapauksessa, että jälleenmyyjä pääsee jokaisella tulokeskuksella maksimiansioihin. (25000 $/viikko, tähän yltää noin 1 tulokeskus 186 tuhannesta) SkyBiz.Com,Inc. ei hyväksy tällaista esittelytapaa. (Lähde: Charles Cleveland, pääyhtiön lakimies ja http://skynary.com/sources/policies) (lue varoitus!) Cleveland on vastannut sähköpostiini ja sanonut ettei tavalliselle jäsenelle ole juurikaan etua kolmesta tulokeskuksesta. Jos joku myy useampaa kuin yhtä tulokeskusta sillä perusteella, että ehdokas siten ansaitsisi enemmän, niin hän rikkoo hyväksymiään sopimusehtoja.

Useamman kuin yhden kotisivupaketin myyminen on perusteltua vain, jos ostaja todella tarvitsee niitä. Kuinka moni suomalaisista jäsenistä tarvitsee kolmea sivupakettia tai edes yhtä? Itse asiassa 15 megatavun sivut muodostuvat viidestätoista yhden megan sivusta. (myöhemmin 35 Mb?) Siksi yhdellä perheellä on yhden sivupaketin myötä käytössään 15 internet-sivua. Millainen perhe tarvitsee enemmän? No – tietysti he tarvitsevat niitä mahdollisesti tulevaisuudessa? Mutta vielä 28.10.2000 tekemäni testin perusteella vain 15 % jälleenmyyjistä oli tehnyt itselleen kunnolliset kotisivut. Tämä puoltaa sitä näkemystä, että suurin osa lähtee mukaan pelkästään rahan ansaitsemisen toivossa. He eivät tarvitse lainkaan kotisivuja.

Huomattavasti suurempien tulojen ansaitseminen kolmella tulokeskuksella yhden sijaan on vain mahdollisuus, mikä kyllä aina muistetaan mainita. Myydään mahdollisuutta eteenpäin, joka useimpien kohdalla on kuitenkin matemaattinen mahdottomuus! Tämä siksi, koska markkinat kyllästyvät eikä kaikilla muutenkaan ole edellytyksiä menestyä bisneksessä. Tätä ei tietenkään mainita värväystilaisuuksissa eikä muuallakaan ehdokkaille.

Monet mukaan liittyneet eivät ymmärrä juuri mitään tietokoneista, internetistä eivätkä sähköpostista. Erästä jäsentä kyseinen asia hänen omien sanojensa mukaan ei edes kiinnosta! Kuinka tällaiset jäsenet voivat myydä itse tuotetta, elleivät he halua edes oppia mitään siitä? Vai onko heidän tuotteensa sittenkin vain ”rahantekobisnes?” Omien sanojensa mukaan he ovat mukana toiminnassa vain rahan takia. Siispä he myyvät ensisijaisesti mahdollisuutta ansaita rahaa, eivät SkyBizin tuotteita! Eikö heidän kohdallaan täten ole siis kyse pyramidijärjestelmän eteenpäin viemisestä? Tämä ei ole pääyhtiön mukaan hyväksyttävä menettely- eikä markkinointitapa.

10.7 Palkkioesimerkit, riskittömyys ja ehdokkaiden pätevyys

Palkkioesimerkit

Esimerkkejä annetaan yleensä vain hyvin menestyneistä henkilöistä. Suuresta enemmistöstä ei puhuta mitään. He voivat jäädä jopa tappiolle bisneksessä! Tilastojen mukaan yli 90 % verkostomarkkinoinnin jälleenmyyjistä ei menesty. SkyBizin vastaava luku on väistämättä yli 96 %, kulut huomioituna todennäköisesti yli 98 %!

Sitä ei myöskään mainita, kuinka paljon tulojen ansaitsemiseen menee päivittäin aikaa. Mitä taitoja ja kykyjä vaaditaan menestykseen? Mitkä ovat toiminnan todelliset kulut?

Jos ehdokkaille esitetään jokin palkkioesimerkki, niin sen tulisi olla toteutunut jonkun jälleenmyyjän kohdalla. Tiedot kuluista, ajasta ja ponnistuksista tulee myös ilmoittaa. Lisäksi on mainittava paljonko tyypillinen SkyBiziläinen ansaitsee. (keskiarvo- ja mediaaniluku palkkioita saavista osallistujista ja ajankohta otokselle; huomaa että tilastosta on jätetty pois ne yli 96 % jäsenistä, jotka jäävät tappiolle liiketoiminnassa tai ainakin yli 90 %, jotka eivät saa ensimmäistäkään palkkiota) Tätä sääntöä on rikottu ei pelkästään web-sivulla vaan myös esittelytilaisuudessa. Lisätietoja SkyBiz 2000 yhtiön hyväksymästä tulojen esittämistavasta saa osoitteesta http://www.skyboom.com/mail/corporate.html.

Tässä on jäljennös englanninkielisestä ohjeesta jäsenille SkyBizin uutissivulta
http://www.skyboom.com/mail/daily5.html. Tiedot on otettu 1.10.2000 klo 10:48.

Personal Income Representations

SkyBiz 2000 Associates are reminded that they are not to make any statements about how much income a potential Associate may make in the Home Based Business Program, with the limited exception that an Associate may say how much an Associate has made IF they have personal, verifiable knowledge of the income made, which usually means the income of the Associate making the income representation. However, ANY TIME that is done, the Associate MUST also say how much time, expense and effort went into making that much income AND disclose how much the typical Associate has earned. The typical Associate’s income is updated each six months and is set forth under the heading, ”Income Disclosure” under the ’Business’ button on your Skynary website. Currently it states, ”As of June 30, 2000, 2.53% of participants earned between US $1,000 and US $25,000 per week (11 earn $25,000 per week) but the average amount earned is $215 per week and the median amount earned (1/2 earn the same or more and 1/2 earn the same or less) is $70 per week. The great majority of participants earning those amounts have been in the program for a least six months. A participant is one who is actually conducting activities necessary to realize the benefits of the plan.

(Kursivointi Sky Pyramids Sivujen kirjoittajan tekemä; tällä lausekkeella pääyhtiö ilmoittaa, mitkä jäsenet on otettu mukaan laskuihin. Pois on jätetty kaikki ne, jotka eivät ole menestyneet liiketoiminnassa! Vapaa suomennos kuuluu näin: ”Osallistuja on sellainen, joka on ryhtynyt välttämättömiin toimiin hyödyntääkseen voitokkaasti järjestelmän edut.” Mitenkähän pääyhtiö voi seurata jäseniään niin, että se tietää kenet ottaa mukaan laskuihin? Tietysti siten, että laskuihin otetaan mukaan ainoastaan ne, jotka saavat palkkioita! Mutta niiden yli 90 % joukossa, jotka eivät saa ensimmäistäkään palkkiota, on enimmäkseen juuri samanlaisia jäseniä: he ovat tehneet kaikkensa saadakseen bisneksen kannattamaan, mutta ovat silti epäonnistuneet. Epäonnistumiseen on vaikuttanut henkilökohtaisen taidon tai sen puutteen lisäksi alan yleisesti huono maine, ala-arvoinen ja ylihinnoiteltu tuote, rajoittamaton kilpailu ja markkinoiden kyllästyminen sekä ennenkaikkea surkea matemaattinen todennäköisyys onnistua bisneksessä! Eikä sovi unohtaa sitä, että useimmat itsekin petetyiksi ja hyväksikäytetyiksi tulleet jälleenmyyjät ovat rehellisiä! He eivät yksinkertaisesti voi valehdella läheisilleen tuotteiden ja bisnesmahdollisuuden todellisesta laadusta!)

Charles Cleveland, Attorney for SkyBiz 2000

09/00

SkyBiz 2000 organisaation palkkoita saavien tai voitolle pääsevien jäsenten(?) keskiansiot käyvät ilmi yllä olevasta kopioidusta tekstistä. Huomatkaa, että suurin osa mukana olevista yli miljoonasta jäsenestä on mahdollisesti USA:sta, missä Bermudan veroparatiisista kotoisin olevan pääyhtiön toimipiste on. Niitä, jotka ansaitsivat 30.6.2000 keskimäärin noin 70 USD viikossa oli puolet mukaan lasketuista. Tämä tekee 420 – 490 mk kurssista riippuen eli noin 1820 – 2123 mk/ kk. Useimmat jotka ansaitsivat mainitun keskiluvun verran tai enemmän, olivat olleet mukana ketjussa yli kuusi kuukautta ja sitoutuneet toimintaan. Kuinkahan moni Suomessa mukana oleva pääsee puolessa vuodessa näihin ansioihin? Se on tietysti liikesalaisuus, jos menet jäseniltä kysymään. On myös huomioitava, että kyseiset summat ovat bruttoprovisioita: niistä tulee vähentää toiminnan kulut ennen kuin päästään nettoansioihin.

On jokseenkin eri asia myydä tuotetta USA:ssa kuin Suomessa. Suomenkielinen sivunrakennusohjelma on vielä keskeneräinen ja siinä on käännösvirheitä englannista suomeksi. Käännös on aiottu korjata, mutta ei tiedetä milloin. Kaikki oheispalvelut kuten tekninen tuki, sähköposti ja internet-kurssit ovat englanninkielisiä. Monet mukaan lähtevistä ovat huonosti koulutettuja, eivät osaa englantia eivätkä tiedä tietotekniikasta tai internetistä paljoakaan. Kaiken tämän huomioiden, kuinkahan moni Suomessa mukaan lähteneistä saavuttaa em. ansiotason puolen vuoden aikana?

Teamin ansiolaskelmaesimerkit

Teamin sivulla osoitteessa http://www.nic.fi/~dollars/ansiolaskelma.html oli vielä 1.10.2000 esimerkki, joka kertoi siitä, miten kävisi, jos esim. 3, 5 tai 10 uutta henkilöä liittyisi mukaan JOKA PÄIVÄ. Esimerkin lopuksi tietysti mainittiin että kyseessä on vain esimerkki, mutta ”toteutuessaan se antaa kuvatunlaiset tulot.” Tällaisen ansiotason saavuttaminen on kuitenkin useimmille pelkkää utopiaa! Tästä ei ole mitään puhetta värväyskokouksissa eikä markkinointimateriaaleissa.

Tästä esimerkistä jälleenmyyjät saavat jonkinlaisen käsityksen omista mahdollisuuksistaan päästä huippuansioihin. Kuinka moni Suomessa mukaan lähtenyt on saanut alalinjaansa edes kolme henkilöä viikossa tai kuukaudessa puhumattakaan päivässä? Tähän tietysti vastataan, että tuote on vielä niin uusi Suomessa ja sitä on markkinoitu niin vähän aikaa, etteivät jäsenet ole vielä päässeet odotettuihin tuloihin. Tämä on vain osaksi totta. Olipa tuote ollut markkinoilla kuinka kauan tahansa tai olipa verkostossa mukana mikä määrä jäseniä tahansa niin 3,57 prosenttia kaikista maailman skybiziläisistä saa omansa takaisin tai kohtuulliset tai hyvät tulot, mutta 96,43 prosenttia jää tappiolle! Matematiikka ei muutu! Sitä paitsi tuote on ollut Suomen markkinoilla jo pari vuotta. Markkinointi on ollut tehotonta tai sitten tuotteella ei ole riittävästi kysyntää, koska se ei tunnu oikein menestyvän maassamme! Lue tästä SkyBiz jälleenmyyjän matemaattisesta todennäköisyydestä ansaita rahaa.

Teamin sivulla olevat tiedot ja linkit ovat muuttuneet. Voit tarkistaa kulloisenkin tilanteen mukaisen ansiolaskelman sivun http://www.comeurope.com linkeistä. Jos siellä käytetään jotain toteutunutta esimerkkiä, niin tarkista mainitaanko siellä kuinka monta prosenttia suomalaisista jälleenmyyjistä kyseiset tulot on saavuttanut. Vain siinä tapauksessa esimerkkiä voidaan pitää kohtuullisena. Sitä paitsi verottaja voisi olla kiinnostunut annetuista toteutuneista esimerkeistä.

14.10.2000 löytyi uusi esimerkki palkkioiden muodostumisesta osoitteessa http://www.nic.fi/~dollars/esim.html. Sen mukaan jo kahdeksan kuukauden jälkeen on mahdollista ansaita 6960 USD kuukaudessa eli rapiat 45000 FIM! Lupaavaa? Sitä ei kuitenkaan sanota, onko kukaan suomalainen päässyt näihin tuloihin. Todennäköisyydestä päästä näihin tuloihin ei niin ikään puhuta mitään. Eikä tarvittavista kontakteista ja erityisosaamisesta. Mutta se sanotaan, että kyseinen ”esimerkki on kohtuullinen ja edellyttää keskimäärin vähäisen työpanoksen tekemistä!” Mitähän tuo vähäinen työpanos tarkoittaa? Tai kohtuullinen? Jos vaikkapa yksi kymmenestä tuhannesta jälleenmyyjästä maailmassa pääsee kuvattuihin ansioihin, niin onko esimerkki kohtuullinen?

Ainoa edes vähän hyviin liiketapoihin viittaava maininta sivulla on, että ”suuri tulos perustuu monien tekemään pieneen tulokseen.” Sivuilla tai esittelyissä tuskin koskaan mainitaan kuinka suuri osuus mukaan lähtevistä tekee vain ”pienen tuloksen.” Puhumattakaan niistä, jotka tekevät tappiota?

Jotta voisit ansaita 7000 USD kuukaudessa, tarvitset siihen noin 875 kauppaa/ kk käsittävän alalinjan. Yksi henkilö tekee yhden tai kolme kauppaa. Verkostoosi tulisi siten kuukaudessa 292 – 875 uutta jälleenmyyjää, todennäköisesti noin 584. Tällöin joka toinen ostaisi 3 ja joka toinen 1 sivuston. Tarvitsisit alalinjaasi ensimmäisenä vuotena 12 x 584 = 7008 jälleenmyyjää. Suomessa on tulevaisuudessa verkostomarkkinoijia vuosittain parhaimman arvion mukaan 30000 – 50000. Ellet laajenna verkostoasi ulkomaille, joka neljännen tai seitsemännen suomalaisen jälleenmyyjän tulisi kuulua alalinjaasi joka vuosi. (23,36 – 14,02 %)

Koska SkyBizin verkoston haaroja on lukemattomia, niin kuinka todennäköisenä pidät mahdollisuuksiasi esimerkin mukaisiin ansioihin? Onko esimerkki mielestäsi kohtuullinen? Ota huomioon, että alalinjastasi jää vuosittain pois vähintään 90 % eli 6307 jälleenmyyjää. Viiden vuoden kuluttua alalinjassasi olisi vieraillut 31535 bisneksessä epäonnistunutta henkilöä, jotka levittäisivät tietoa idean mahdottomuudesta. Kymmenen vuoden päästä luku olisi 63070. Nämä siis vain omassa alalinjassasi. Jokainen kilpaileva verkoston haara tarvitisisi vuosittain saman määrän uusia jäseniä päästäkseen esimerkin mukaisiin tuloihin. Miten ylhäällä Suomen verkostossa olet tällä hetkellä? Onko sinulla 2 vai 2000 kilpailevaa verkoston haaraa? Miltä tulevaisuuden näkymäsi nyt näyttävät? Onko mainittu palkkioesimerkki kohtuullinen sinua ajatellen?

Laskutoimitus, jonka mukaan saadaan mainitut 875 kauppaa/ kk, on seuraava. 50 kauppaa tekee provisioina maksimissaan 400 USD. 50 kauppaa on skybiziläisten termein yksi Kierto eli Orbit. 7000/400 Kiertoa tekee17,5 Kiertoa. Tämä on 17,5 x 50 kauppaa eli 875 kauppaa kuukaudessa. Tarkistamme laskun:17,5 Kiertoa/kk x 400 USD/Kierto = 7000 USD/kk. Menikö oikein? Arvauksen varaan jäävät tekijät ovat Orbitin kulloinenkin arvo ja se, kuinka monta sivustoa uudet jäsenet keskimäärin ostavat. Marraskuussa vuonna 2000 Orbitin arvo oli 300 – 400 USD. Todennäköisesti yli puolet asiakkaista osti vain yhden sivuston, koska monet mukaan lähteneistä olivat köyhiä tai vähävaraisia. Täten esimerkkini on pikemminkin optimistinen skybiziläisten kannalta kuin negatiivinen, koska hälyttäviä tietoja levittäviä epäonnistujia ja lopettajia olisi todennäköisesti enemmän ja käytetty Orbitin arvo on vaihtelualueen ylin arvo. Teamin palkkioesimerkki on kaikilta osiltaan kohtuuton. On mahdollista, ettei Suomessa kukaan yllä teamin esimerkissä mainitsemiin tuloihin.

Valitettavasti useimmat mukaan lähtevät jälleenmyyjät eivät ymmärrä juuri lainkaan matematiikkaa. Edellä mainitut esimerkit ovat useimmille jälleenmyyjille hyödyttömiä: he eivät ymmärrä niitä muuten kuin värvääjien haluamalla tavalla.

On todennäköistä, että team joutuu muuttamaan osan markkinointisivujensa sisällöstä sen jälkeen, kun Kuluttajavirasto puuttuu asiaan. Värväystilanteissa ja teamin muiden jäsenten internetsivuilla ei ole toistaiseksi odotettavissa merkittävää muutosta markkinointimenetelmiin.

Riskittömyys ja pätevöityminen

Teamin markkinointisivun mukaan jäsenellä ei ole ”mitään taloudellista riskiä, helposti hoidettava business, ei jatkuvia investointi- ja toimistokuluja eikä pätevöitymisiä.” Mikä on totuus? Jokainen, joka ostaa sivupaketin, sijoittaa tätä kirjoitettaessa vähintään 125 USD ja teamin suositus on sijoittaa kolminkertainen määrä eli 375 USD kerralla ja sen jälkeen vuosittain 300 USD. Eikö 2250 – 2625 markkaa eli noin 378 – 441 euroa ole rahaa ja riski? Tämän summan menettää, jos mukaan lähtee vain rahan ansaitsemisen toivossa eikä tuotteen käyttämisen takia ja sitten epäonnistuu yrityksessä? Lisäksi tulevat muut juoksevat kulut.

Eivätkö vuotuiset jäsenmaksut, markkinointimateriaalin hankkiminen, puhelinkulut, (soitot yleensä kännykkään!) bensakulut, värväystilaisuuksien maksut ja yritysten perustamisen jälkeiset hallinnolliset kulut olekaan jatkuvia? Antaako team jatkossa kaiken tämän ilmaiseksi? Kuinka on investointien laita? Miten kukaan voi tehokkaasti hoitaa liiketoimintaa ilman tarvittavia apuvälineitä? Tietokoneet, ohjelmat, oheislaitteet ja internet-yhteydet puhelin- ja kiinteine kuukausimaksuineen eivät ole ilmaisia!

Entäpä pätevöityminen? Miksi team kouluttaa jäseniä markkinointityöhön paljon innokkaammin kuin itse tuotteen tuntemiseen ja käyttämiseen, jos kerran pätevöitymistä ei tarvita! Väitteen mukaanhan jokainen on pätevä jo mukaan liittyessään ja saa erinomaisen mahdollisuuden loistaviin tuloihin ja tulevaisuuteen! Vai saako?

10.8 Mukaan lähteneiden maiden määrä.

Toiminnan kansainvälisyydestä ja leviämisestä ulkomaille tehdään suuri numero. Käytännössä mukaan lähteneeksi maaksi voidaan mahdollisesti laskea sellainen, jossa yksi maan kansalainen on mukana toiminnassa. Tällä tavoin laskettuna on mahdollista saada mukaan lähteneiden maiden lukumääräksi jopa teamin mainitsemat yli 200 maata. Jos mennään tämän yli, niin silloin liikutaan jo avaruudessa!

Mutta onko ylipäätään korrektia puhua mukaan lähteneestä maasta? Koko toimintahan perustuu henkilöltä toiselle tapahtuvaan suoramarkkinointiin, jossa mukaan liittyy yksittäisiä ihmisiä, yhteisöjä tai yrityksiä – ei siis maita! Korkeintaan voidaan sanoa, että toimintaa on niin ja niin monessa maassa, mutta silloinkin olisi totuudenmukaista huomauttaa, että useimmissa maissa toiminta on ihan aluillaan, kenties muutaman jäsenen varassa. Sitä paitsi toiminta muissa maissa ei millään tavalla auta Suomessa mukaan liittyvän jäsenen mahdollisuutta lisäansioihin ellei hän saa alapuolelleen ulkomaalaisia jäseniä. Tavalliselle suomalaiselle, jolla ei ole kontakteja ulkomaille, tämä on lähes mahdotonta, ellei hän saa niitä ”ylivuotona” ylälinjastaan. Tämä taas on erittäin epätodennäköistä.

10.9 Tuntemattomasta tunnetuksi tunnettujen avulla

Team käyttää markkinoinnissaan tunnettujen tai menestyneiden ihmisten mainetta sekä kristillistä uskoa hyväkseen.

Jos joku saarnaaja, pappi, diplomi-insinööri, poliisi, lakimies tai konsuli on mukana verkostossa, niin siitä tehdään heti suuri numero. Haetaan ikään kuin todistusta markkinoinnin oikeellisuudelle ja tuotteen erinomaisuudelle tätä kautta. Mutta kuinka moni pappi, saarnaaja, diplomi-insinööri, lakimies tai konsuli ei koskaan lähde mukaan toimintaan? Kuinka moni taloustieteilijä ei koskaan lähde mukaan? Kuinka moni taloustieteilijä pitää markkinointikeinoja, palkkiojärjestelmää, jatkuvan kasvun ideaa yms. ylipäätään mahdollisena ja moraalisesti sekä eettisesti hyväksyttävänä? Mitä tekemistä itse tuotteilla on kristillisen uskon kanssa?

Kristillisen uskon kytkeminen markkinointiin, jossa ei myydä kristinuskoon liittyviä tuotteita, on moraalisesti tuomittavaa! Raamattu sanoo, että ”he käyttävät jumalisuutta keinona hyväkseen väärän voiton saamiseksi.”

Team vertaa internetin käytön nopeaa yleistymistä kännykän menestystarinaan. SkyBizin kasvuennusteissa viitataan Nokiaan ja Microsoftiin. Tietysti tämä on vain mahdollisuus, niin kuin kaikki muukin! Mutta kuinka todennäköinen? Ajattelematon kuulija saa sen käsityksen, että onpa hieno juttu, kun Nokia ja Microsoftkin mainitaan asian yhteydessä! Eikä tietysti unohdeta Nokian pääjohtajaa Ollilaa eikä Microsoftin perustajaa ja maailman rikkainta miestä Bill Gatesia. Ehdokkaalle muodostuu siten väistämättä sellainen mielleyhtymä, että nämä menestysfirmat ja -henkilöt liittyvät jollain tavalla SkyBiziin. Näin yhtiö ja sen tuotteet saadaan näyttämään paljon hienommilta kuin mitä ne tällä hetkellä ovat.

Todellisuudessa Nokialla ja Microsoftilla on täysin erilainen toimintaperiaate kuin SkyBizillä: ne eivät ole käyttäneet verkostomarkkinointia jakelu- ja myyntikanavana vaan perinteisiä keinoja. Näillä ei ole samanlaista huonoa mainetta kuin verkostomarkkinoinnilla. Ei tarvitse olla edes profeetta, kun väittää, ettei SkyBiz koskaan yllä samoihin kasvulukuihin kuin Nokia ja Microsoft.

Teamin markkinointisivuilta voidaan laskea SkyBizin arvioitu kasvu, joka olisi prosenteissa noin 0,4 % maailman internet-sivustojen kasvusta. Markkinaosuus maailmalla olevista sivustoista lienee samaa luokkaa. On kuitenkin muistettava, että jäsenistä 70 – 85 % ei rakenna omia sivuja vaan on mukana pelkästään rahan ansaitsemisen toivossa. Silti heidät lasketaan mukaan Skybizin tuotteiden käyttäjiksi. Kuinka merkittävästä vaikuttajasta on todellisuudessa kysymys? Onko kohtuullista verrata SkyBizin kasvua tai SkyBiz 2000:tta Nokiaan tai Microsoftiin? On muuten merkillistä ettei teamin sivujen tekijä ole huomioinut mahdollista kasvun lisäystä, joka olisi x potenssiin jotain? Tällätavalla laskettunahan SkyBiz ylittäisi 100 % markkinoista tuossa tuokiossa! 😉

Team kertoo, että internet-verkostoon tulee JOKA PÄIVÄ kaksi miljoonaa uutta sivustoa! (http://www.nic.fi/~dollars/index2.html) (lue varoitus!) Lähteenä mainitaan Network 02/00. Koska ”maallikkoja” on paljon mukana ja ehdokkaina, niin olisi korrektia mainita, mikä tämä lähde on ja mistä se on saatavilla? SkyBizin sivustot lisääntyvät teamin mukaan noin 7500:lla joka päivä. (http://www.nic.fi/~dollars/index1.html, 5.11.2000) Pääyhtiö ilmoitti minulle sähköpostitse 30.10.2000, että uusia jäseniä rekisteröitiin kuitenkin vain 2800 kpl/ vrk. Määrää on saattanut pienentää luottokorttimaksujen vastaanottojärjestelmän korjaustyöt. Pääyhtiön ilmoittama tieto on varmasti luotettavampi kuin teamin.

Teamin kertomalla vauhdilla pelkästään vuodessa tulisi lisää sivustoja maailmanlaajuiseen internetiin 365 x 2 000 000 = 730 000 000 eli 730 miljoonaa, joista SkyBizin osuus olisi 365 x 7500 = 2 737 500 eli 2,7 miljoonaa. Näin suuria lukuja on maallikon vaikea ymmärtää. Koska maailmassa on noin kuusi miljardia eli kuusi tuhatta miljoonaa ihmistä, niin kuinka pian jokaisella ihmisellä ko. kasvuvauhtia tulisi olemaan omat internet-sivustot? Laskutaidollani päättelen, että kaikilla maapallon ihmisillä olisi omat sivustot viimeistään kahdeksassa vuodessa! Tämä pitää sisällään lapset, aikuiset, vanhukset, kaupunkilaiset, maa- ja vuoristoseutujen sekä viidakon ja autiomaiden asukkaat, siis kaikki maailman ihmiset. Tämähän antaa todella hyvät tulevaisuuden näkymät alalle ja nimenomaan SkyBizille! Vai antaako?

Todellisuudessa internetin ja varsinkin SkyBizin markkinat kyllästyvät paljon, paljon ennemmin. Vain murto-osa maapallon asukkaista liittyy SkyBiziin. Mainitut kasvuluvut ovat ristiriidassa myös pääyhtiön esittämiin lukuihin. Niiden mukaan 765 miljoonan online-tavoite saavutetaan vuoden 2005 loppuun mennessä. Näistä vain murto-osalla olisi omat kotisivut. Team väittää, että jo alle vuodessa tulisi uusia kotisivuja sama määrä! Ketä on siis uskominen? Sinä tiedät kyllä totuuden.

Joku voi yrittää esittää laskukaavaa, jossa SkyBizin osuus markkinoista kasvaa huomattavasti, koska sen verkosto laajenee koko ajan. Jatkuva kasvu on kuitenkin matemaattinen mahdottomuus. Kilpailu markkinaosuuksista on muutenkin kovaa ja kukaan ei voi antaa takeita jatkuvalle menestykselle, vaikka jokin firma hetkellisesti näyttäisikin kasvavan räjähdysmäisesti. Monta kertaa, kun huippu on saavutettu ja markkinat kyllästyvät, niin sitä seuraa nopea romahdus.

10.10 Varjopyramidien muodostuminen

Jälleenmyyjien käyttämästä teamin markkinointimateriaalista muodostuu kustannuksia. Jos materiaalin tuottajat ja jälleenmyyjät kuuluvat verkostoon suoraan, perheenjäsenten tai yrityskytkentöjen kautta, niin heillä on mahdollisuus ylihinnoittelulla saada mukavat lisätulot itselleen. En ota kantaa onko Team Adventuren markkinointimateriaali omakustanteista vai ei. Esimerkkinä mainittakoon käyntikortit á 1,33 – 2 mk/ kpl tilausmäärästä riippuen + 20 mk/ tilaus. (lokakuu 2000) Tutkikoon se, joka materiaalia käyttää. Tietoja teamin tuotteista löytyy osoitteessa http://www.nic.fi/~dollars/tuotteet.html.

10.11 Tässäkö kaikki?

Lisää perättömiä huhuja ja suoranaisia valheita sekä harhaanjohtavaa markkinointia saattaa olla paljonkin liikkeellä. Huomaa, että tämä on vain mahdollisuus. Tämähän pitää aina muistaa, kun ollaan myymässä mahdollisuutta eteenpäin. Olisiko hyvien liiketapojen mukaista kertoa prosentuaalinen todennäköinen mahdollisuus menestyä liiketoiminnassa yksittäisen ehdokkaan kohdalla? Pitäisikö kertoa minkälaisia ominaisuuksia, tietoja tai taitoja menestyjällä tulisi olla?

Käytännössä menestyminen useimmissa verkostomarkkinointiketjuissa vaatii erityisiä kykyjä ja lahjoja sekä luonteenpiirteitä. Jokaisessa ketjussa on häviäjät ja voittajat. Jos joku on luuseri, niin verkostogurut pistävät sen lähes aina osakkaan kyvyttömyyden ja haluttomuuden tiliin! Syynä ei koskaan ole huonot tuotteet, alan kyseenalainen maine, markkinoiden kyllästyminen tai matemaattinen mahdottomuus. Tarvitaanko siis erityisosaamista menestykseen? Mikä on totuus? Mahdollisesti?

10.12 Onko SkyBiz 2000 pyramidijärjestelmä?

Suomen lainsäädäntö ei tunne käsitettä ”laiton pyramidijärjestelmä”. Verkostomarkkinointia koskee samat lait ja asetukset kuin muutakin liiketoimintaa. Nämä ovat yleensä riittämättömät kuluttajan suojan kannalta. Vahinko on jo tapahtunut, kun viranomaiset puuttuvat asiaan: jäsenet ovat menettäneet rahansa, aikansa ja perhe- sekä entiset ystävyyssuhteet ovat kärsineet.

Ulkomailla lainsäädäntö tuntee pyramidijärjestelmän ja laittoman verkostomarkkinointibisneksen joissakin maissa. Ketjun kautta saatetaan myydä kohtuuhintaista tuotetta, mutta silti kyseessä voi olla laiton pyramidi. Puhutaan tuotteeseen perustuvasta pyramidijärjestelmästä. (Product-based Pyramid Scheme) Näin esim. Kanadassa ja USA:ssa. Australiassa taas puhutaan ”suositteluun perustuvasta myynnistä”. (”Referral selling”) SkyBizin tuotteet myydään juuri tällä tavalla.Käytännössä palkkiot maksetaan uusien jäsenten värväämisestä eikä itse tuotteen myymisestä. Paperilla ja teoriassa palkkiot maksetaan kuitenkin pelkästään tuotteiden myynnistä.

Lainsäädäntö on puutteellisin köyhissä maissa. Kuluttajat ovat siellä lähes täysin suojattomia verkostohuijauksia vastaan. Verkostomarkkinointi pyrkiikin leviämään niihin hyvin voimakkaasti. SkyBizin erityisenä kohteena ovat Intia ja Vähä-Aasia sekä Venäjä ja entisen itäblokin maat Euroopassa.

Tuotteen merkitys verkostomarkkinoinnissa on olennainen, kun puhutaan toiminnan laillisuudesta lain kirjaimen mukaan. Ellei tuotetta olisi, niin kyseessä olisi automaattisesti pyramidijärjestelmä eli kiertokirjeen omainen laiton toiminta. SkyBizillä on selkeästi konkreettinen tuote, joten se ei lain kirjaimen mukaan ole välttämättä pyramidijärjestelmä. Jos jälleenmyyjät noudattaisivat pääyhtiön sopimusehtoja ja ohjeita, niin liiketoimintaa voisi juuri ja juuri harjoittaa useimpien maiden lainsäädännön mukaan. Mutta kuuluminen tällaiseen verkostoon, joka aina vilisee väärinkäytöksiä on joka tapauksessa moraalisesti väärin ja tuomittavaa.

Yksittäiset riippumattomat jälleenmyyjät eli itsenäiset yrittäjät saavat harhaanjohtavalla markkinoinnillaan aikaan sen, että myös SkyBiziä uhkaa Suomessa leimaaminen pyramidisysteemiksi tms. tuomittavaksi liiketoiminnaksi. Pahimmillaan – joidenkin mielestä parhaimmillaan – viranomaiset saattavat uhkasakon nojalla rajoittaa toimintaa tulevaisuudessa tai kieltää sen kokonaan, ellei markkinointi ja rekrytointi tapahdu lakien ja asetusten mukaan. Niistä on valitettavasti vain harvalla maallikolla riittävästi tietoa. On muistettava, että useimmat mukaan lähteneet eivät tiedä mitään liiketoiminnasta tai yrittämisestä. Poimintoja rikos- ja rahankeräyslaeista löydät internetistä . Kuluttajansuojalain säännökset sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja totuudenvastaisesta tai harhaanjohtavasta markkinoinnista löydät mm. täältä.

SkyBiz 2000 Inc.:n vastaus pyramidisyytöksiin

Seuraava teksti on jäljennetty SkyBiz 2000 Inc.:n ylläpitämältä sivulta osoitteesta http://www.skyboom.com/mail/tips.html.

People sometimes ask if SkyBiz 2000 is a Pyramid or erroneously refer to SkyBiz2000 as a Pyramid without really knowing what a Pyramid is. In the industry, ”Pyramid” is the name used for network marketing companies that are illegal and therefore that term should not be used. The various legal jurisdictions have slightly varying definitions, but generally speaking, the legal definition of a ”Pyramid” is when a company pays compensation primarily for the recruitment of people instead of on sales of products. SkyBiz 2000 does not pay anything for the recruitment of people, primarily or otherwise. SkyBiz 2000 only pays compensation on sales of products.

POLICIES AND PROCEDURES:

If you would like to review or print a copy of the policies and procedures, they are now available on the web at

http://www.skynary.com/policies

LEGALITIES – OTHER COUNTRIES

SkyBiz2000 is a U.S. company and all of its personnel, equipment, etc., are located in the U.S. All Associate contracts are entered into in the U.S., regardless of where the Associate is located, because such contracts are finally accepted by SkyBiz 2000 when its Internet server delivers the product ordered and/or accepts an Associate´s Application so SkyBiz 2000 is not operating in any other country.

Associates are responsible to see that their activities in their home country are legal. In analyzing this, keep the following in mind:

First, Associates do not sell anything because all sales are between the purchaser and SkyBiz 2000. (The Company takes orders for, payment from, and delivers the product to, the purchaser directly.)

Second, the product is under priced, not over priced, as is the case with many network marketing companies.

Third, it costs nothing to become an Associate and nothing to participate fully in the compensation plan, and one can sign-up without purchasing the product, so neither you nor the Company is selling a Business Opportunity or any other right to participate in a business. Most laws and regulations covering the network marketing industry are designed to protect people from losing money on schemes that require some payment. SkyBiz 2000 does not require any such payment so there is no investment to lose.

Fourth, for those who are required to have a hard copy (paper) of the Agreement, the completed online Join Now Application, including the Terms & Conditions, can be printed, (website noted above) copies signed and distributed to all who are required to have it.

(Continue to watch for additional legal topics for the Associate to consider from Charles Cleveland, Attorney at Law each week.)

Huomaa,että

1. Yhtiö ei maksa palkkioita jäsenten liittämisestä verkostoon vaan TUOTTEIDEN MYYNNISTÄ.
”SkyBiz 2000 only pays compensation on sales of products.”

2. Heti perään yhtiön lakimies neuvoo jäseniä, ETTEIVÄT JÄSENET MYY MITÄÄN.
First, Associates do not sell anything because all sales are between the purchaser and SkyBiz 2000. (The Company takes orders for, payment from, and delivers the product to, the purchaser directly.)”

Kuulostaa ristiriitaiselta, mutta lienee lain kirjaimen mukaan totta? Jäsenet eivät itse myy mitään. He ovat ikään kuin vain tiedonvälittäjiä, jotka kertovat SkyBizin omistamista tuotteista ja koettavat saada ihmisiä ostamaan niitä. He saavat alalinjansa toteutuneista kaupoista provisiota, mikä kyllä voidaan tulkita sillä tavalla, että he olisivat SkyBiz 2000:n myyjiä tai edustajia, mutta sopimusehtojen mukaan he ovat itsenäisiä yrittäjiä ja vastaavat täysin omasta toiminnastaan eikä SkyBiz 2000 vastaa mistään, mitä yksittäinen jäsen tekee.

Se että pääyhtiö sanoo lainopillisessa neuvossaan, etteivät jäsenet myy mitään, johtunee vastuukysymyksen lisäksi myös siitä, että näin vältytään arvonlisäveron maksamisesta ja mahdollisista muista valtiokohtaisista liiketoimintaa koskevista välillisistä veroista tai maksuista. Olemassaolevien lakien ja asetusten mukaan toiminta ei teamin mukaan ole arvonlisäverollista, koska jäsenet eivät myy mitään. Kaikki myynti tapahtuu USA:sta käsin internetin välityksellä suoraan ostajalle. Verottaja saanee tuloverottaa myynneistä saadut provisiot sen mukaan kuin jäsenet ilmoittavat ne sille kuluvähennyksineen tai sen mukaan kuin se saa tällaisia provisioita tietoonsa. Tämä saattaa mahdollisesti houkuttaa monia kiertämään veroja. Siitä taas eivät team eikä pääyhtiö ole tietenkään vastuussa.

Sopimusehdot jäsenten ja Skybiz.Com,Inc:n välillä määrittelevät osapuolten oikeudet ja velvoitteet. Niitä ei valitettavasti ole vielä suomennettu. (Asiaan lienee tulossa korjaus, ks. http://www.nic.fi/~dollars/laillisuus.html) (lue varoitus!) Monet jäsenet eivät mahdollisesti edes tiedä sopimusehtojen olemassaolosta. Silti heidät on liitetty mukaan, vaikkei ketään ko. ehtojen mukaan saisi liittää, ellei hän ensin ole lukenut niitä. Tämä on hyvien liiketapojen vastaista. Kyseessä ovat paljon tärkeämmät sopimusehdot kuin monessa muussa internetistä ostetussa tuotteessa. Niissä annetaan selkeitä ohjeita hyväksytyistä markkinointikeinoista ja liiketavoista sekä liittymisestä muihin verkostomarkkinointifirmoihin yhtä aikaa SkyBizin kanssa. Nämä ovat tarpeellisia tietoja uusille jälleenmyyjille, sillä he ovat liittyessään lähes ”ammattitaidottomia.”

Loppusanat SkyBiz 2000 jälleenmyyntiryhmä Team Adventuresta

Näillä sivuilla on paljolti tuotu esille teamin markkinoinnin ja yleensä verkostomarkkinoinnin negatiivisia puolia. Moni löytää SkyBiz -bisneksessä ja monessa muussakin verkostomarkkinoinnissa myös paljon hyviä puolia, kuten sosiaalisen kanssakäymisenlisääntymisen, lisääntyvät evankeliointimahdollisuudet jne. (mukana on jonkin verran uskovaisia ja vielä enemmän uskoviksi tekeytyviä huijareita) Olen puhunut muilla sivuilla näistä piirteistä enemmän , joten en enää tässä yhteydessä palaa asiaan.

Ellei harhaanjohtavaa markkinointia saada kitkettyä pois verkostomarkkinoinnista, on turha odottaa evankeliumin menestystä kyseisten verkostojen kautta! Päinvastoin. Jeesus ja uskovaiset saavat yhä huonomman maineen tyytymättömien asiakkaiden keskuudessa ja heidän kauttaan. Tyytymättömiä asiakkaita tulee väistämättä ellei ehdokkaille jo alusta asti kerrota totuuden mukaisesti tulojen muodostumisesta ja menestymisen todennäköisyydestä sekä edellytyksistä. On myös huomautettava etteivät kaikki voi päästä osallisiksi tuotoista! Menestys on viime kädessä jälleenmyyjästä itsestään kiinni. Elleivät markkinat ole sitten jo kyllästyneet globaalisti siihen pisteeseen, että menestyminen olisi mahdotonta kaikkein taitavimmallekin jälleenmyyjälle.

Tuotteella on mahdollisuus pysyä markkinoilla, mikäli se on kilpailukykyinen hinta-laatusuhteeltaan ja jos sitä tarvitaan. Tyytyväinen asiakas ostaa ja käyttää tällaista tuotetta yhä uudelleen riippumatta siitä saako hän palkkioita vai ei. On myös mahdollista ostaa pelkkä tuote ja jäädä kokonaan pois bisnes-ohjelmasta.

Toivon, että ne jälleenmyyjät, jotka lukevat nämä sivut tai kuulevat niistä, ja vielä jatkavat markkinointia, keskittyisivät itse tuotteen myymiseen eivätkä moraalittoman rahantekobisneksen levittämiseen. Ehdokkaille on annettava totuudenmukainen kuva tulojen muodostumisesta, tuotteista, yhtiön markkina-asemasta ja liikevaihto-odotuksista sekä jälleenmyyjien toiminnan kulurakenteesta ja työn helppoudesta. Näin heillä olisi edes pieni mahdollisuus saada tyytyväisiä asiakkaita, jolloin ihmissuhteet eivät kärsisi petetyksi tulemisen kokemuksien myötä.

Verkostomarkkinointi puhuttaa nyt ja vastaisuudessa. Sitä tulee mahdollisesti olemaan Herran Jeesuksen Kristuksen tuloon asti. Vasta kirkkauden Herra laittaa kaikki asiat kohdalleen. Iloitsen siitä, ettei siinä Jumalan valtakunnassa, joka on pian ilmestyvä, tarvitse enää käsitellä näitä asioita.

Päivitetty 19. elokuuta 2001, Petteri Haipola, linkit 18.2.2004